Paska ilta

Se olinkin sitten minä, joka oli siellä tupareissa heikoimmilla.

Yksinäinen sohvannurkka - toverit olivat kaikonneet eri syistä viereltäni jo kauan aikaa sitten - huulilla lasi sekä punaviiniin taittuva, kaikenymmärtävä hymy; entinen pakkomielteisen rakkauden kohde, umpirakastuneena, viereisellä tuolilla kahdestaan uudestaan tyttöystävänsä kanssa. Hetken aikaa kuuntelin, nyökkäilin ja lopulta nielin ylpeyteni: kysyin mimmiltä, mitä hän tekee nyt, tulevaisuudessa ja miten menee yleisesti - blaablaablaa. Hymy säilyi sen pakollisen viisi minuuttia, sitten pakenin vessaan oksentamaan niellyn ylpeyteni ulos. Olisinkin ollut kännissä.

Leijonamieli lähti tilanteesta pois kanssani hetkeksi. Monta rappusta alas, sitten kommentti: "Onks toi se uusi? Kyl sä oot nätimpi kuin se." Jos se vittu olisikin siitä ulkonäöstä kiinni. Yritin pitää itseni kasassa seuraavaan kulkuneuvoon asti, hengittää normaalisti häiritsemättä vammasydäntä. Kun se ei onnistunut ja kengännauhani oli katkaistu, päätin lähteä ennen aikojani. Leijonamieli yritti hetken huhuilla minulle, muttei lähtenyt perään. Se pieni mutta helvetin merkittävä ero tyttöjen ja poikien välisessä ystävyydessä. Kotimatka oli taas yksi tie helvettiin, mutta valitettavasti se on tehty ennenkin.

Huomenna töitä sekä, tadaa, kotiseutuesittely Naapurille, sen pikku Kultakutrille ja koiralle. Perverssiä kyllä, odotan innolla.