Grace

Ei ei en tajua miksi aina kaikki feidaa tai sairastuu, kun tarvitsen johonkin oikeasti seuraa. Sain nimen listalle tutun bändin keikalle, johon haluan todella mennä, mutta kaverin saatua tämän syksyn räkähirviövirus joudunkin menemään yksin. Tai tietty voin jäädä kotiin. On niin säälittävää selata kännykän puhelinmuistiota, josko sieltä löytyisi joku potentiaalinen seuralainen, soittaa pari puhelua ja kuulla masentavan realistinen kiljaisu useasta eri suusta:

"MAANANTAINA ULOS, ootsä hullu?!"

Yleensä pidän jopa enemmän asioiden yksin tekemisestä - esimerkiksi leffassa käyn lähes poikkeuksetta yksin, ja lenkillä myös. Ainakin saa mennä katsomaan sitä mitä lystää ja valita reitit juuri niin kuin tykkää. Mutta keikoilla ja baareissa yksin seisoskelu on sellaista kaurismäkimäisen ankeaa elämättömyyden illuusiota. Ainoa plussa siinä on muiden ihmisten tarkkailu, jota tulee muuten harvemmin tehtyä.

Mutta jos halajan tänään vielä keikalle, niin täytyy lopettaa ininä, ryhdistäytyä henkisellä väkipakolla, marssia keikalle ja vetää kaksi GT:tä äkkiä nassuun. On se hymyksi ennenkin muuttunut.