Leikkikaveri

Uskomatonta.

Naapurin Kultakutri, harvahampainen pikkumimmi, jonka iän voi laskea yhden käden sormilla, selätti minut sanattomaksi viidessä minuutissa.

Parin metrin kävelyn jälkeen tarkkaavaiset pienet sinisilmät kääntyivät ylöspäin:
"Mulla on kotona paljon leluja!", mimmi totesi.
Sitten voin vannoa, äänensävy muuttui todella uteliaaksi ja epäileväiseksi: "Ootko sä käynyt meidän kotona?"
Hmmmm, paha. Pidin pienen ajatustauon, käänsin katseen pois Naapurista ja totesin mahdollisimman tyynesti:
"Olen käynyt."
"AI MIKSI, mitä sä siellä teit?", mimmi kysyi silmät pyöreinä.
Niin, mitä teinkään? Olin päiväkahveilla? Leikin isin kanssa?" Lopulta kokosin itseni ja sanoin todella lapsiystävällisesti:
"Olin ihan vain kylässä teidän kotona."
Just ja huhhuh. Mutta kävelyllä oli oikeasti hauskaa, ehkä Naapurista tulee vielä joskus ihan pelkkä tavallinen naapuri.

(En usko tuota itsekään.)

Töissä oli tänään yhtä helvettiä, hirveä ruuhka koko ajan ja tiskin takana henkilökuntavajaus. Eräällä osaston nuorella miestyöntekijällä oli taas mystinen "lauantaiflunssa" - kestää päivän, mutta eihän kuumeessa voi tulla töihin. Käsittämätöntä, ovat muutkin olleet toistuvasti krapulassa duunissa, eikä kukaan ole kuollut siihen. Yhdessä vapiseminen on aliarvostettua, joukkokanuuna on yllättävän hauskaa. Jokalauantainen elävien kuolleiden osasto, mutta minä kyllä diggaan.