Exclusively

Huomenna Doriannalta lähtee pää irti.

Luvassa on entisen opiskelukaverin tuparit, joihin on tulossa Ex.A nykyisensä kanssa (ruma ero aikaa sitten, ei puhevälejä) ja Ex.B:n (viimeiseni) eksä, joiden eron ilmeisesti/kuulemma/todennäköisesti/vitustakominätiedän aiheutin. On paskat ja neuroottiset fiilikset tästä kuviosta jo valmiiksi, ja vaikka julistin kuukausi sitten etten ole missään nimessä menossa, jouduin illan isännän painostuksesta myöntymään. Aion kiinnittää itseni erikepperillä ja jeesusteipillä tovereideni kylkeen, ja kun veriveljeni Leijonamieli kysyi täysin pokkana josko tahtoisin mennä aikaisemmin ennen heitä, vinguin ehdottomat vastusteluni ja jouduin myöntämään oman pikkumaisuuteni ja lapsellisuuteni.

Suunnitelmissa on muistaa hengittää, näyttää hyvältä, leikkiä hilpeää ja olla erityisen välinpitämätön. Tai sitten vedän lärvit, oksennan nuoriparin sohvalle punaviinikoristelun varmistaen sen, että lennän varmasti ulos eikä takaisin ole asiaa. Ajatus tuntuu groteskiudessaan aika hyvältä.

Silti, jos en selviä tästä:

Kukkien pitää olla hautajaisissa punaisia, tarjoilijat saavat kantaa surijoille litratolkulla ranskalaista punaviiniä sekä suuria juustokönttiä, ja arkun päällä jousikvartetti vinguttaa Sibeliuksen Andante Festivoa, ihan näin Jeanin 50-vuotiskuoleman johdosta. Voin arkusta virnistellä hyviä bileitä ruusu hampaissani - elleivät eksät eksklusiivisesti pelaa edelleen jalkapalloa kallollani.