Bebete, nyt mennään

Ei enää ikinä viikolla Lostariin.

Toissapäiväisellä keikalla oli hauskaa, bändi veti hyvin ja onneksi olin listalla - paikka oli loppuunmyyty ja ovella kilometrin jono. Keikan jälkeen alkoi kunnon kumoaminen Naapurin ja sen kavereiden kanssa, mikä oli kyllä tavallaan varmistunut jo siinä vaiheessa, kun tiesin lähteväni keikalle yksin. Oma liha on heikoin kännissä, tietysti. Äijäpätemistä, hysteerinen visiitti miestenhuoneeseen ja kossupaukkuja bäkkärillä. Tässä vaiheessa mesosin vielä aivan varmana, että "jumalauta mähän menen huomenna sinne korotustenttiin aamukasilta."

Matka jatkui Lostariin, jossa ensimmäiseksi törmäsin päistikkaa tuulikaapin lasioveen ja pääsin siitä huolimatta sisälle. Poken harkintakyky oli ilmeisesti yhtä huono kuin omani. Todellisuus iski taas vaihteeksi naamalle seisoskellessani juomineni savuakvaarion ulkopuolella, jossa känninen Naapuri iski rööki suussa jotain blondia hyvin huonolla menestyksellä. Itsekunnioitus piipitti vastalauseita, että nyt menet kotiin nukkumaan ja unohdat nilkin. Kuitenkin, ajattelin niitä nihkeitä itkuisia kotimatkoja baarista, jolloin olen näyttänyt sukupuuttoon kuolevalta pandalta, ja päätin olla tämän kerran välittämättä. Tilanne kärjistyi lopulta ensimmäiseen statuskeskusteluun, joka oli sisällöltään aika ennakoitava. Ei haluta sitoutua, ei seurustella, tulee jotain jos on tullakseen. Koska olen neuroottinen ja sitoutumislakossa, olin jopa helpottunut tästä. Kuitenkin se häiritsee ihan liiaksi jos äijä yrittää pokata muita naisia minun läsnäollessani. Raja on usein häilyvä, mutta se ylittyi tuossa tilanteessa.

Päädyimme lopulta Naapurin ja sen kaverin kanssa naapuriin yöksi. Pienen avainepisodin takia perseensä repinyt talkkari joutui avaamaan alaoven ilman housuja - kännissä se oli ihan helvetin hilpeätä (on oikeastaan edelleen), joten reiluuden perikuvana nauroin kaksinkerroin, kun Naapuri sai häätöuhan.

Herätyskellon soitua tajusin nukkuneeni 20 minuuttia, lopettaneeni dokaamisen tunti aikaisemmin ja LÄHDIN SIITÄ HUOLIMATTA KOROTUKSEEN. Kömmin entiselle koululle ympäripäissäni, huonona esimerkkinä niille raasuille, joille koe oikeasti merkkasi jotain. Tutkinto on kuitenkin suoritettu, joten alkuperäinen ilmoittautuminen oli vain typerää pilkunviilausta. Tietysti tämä oli juuri se päivä, kun vanhat opettajat tulivat kyselemään kuulumisia ja minä haisin elämäntapaspurgulta. Kavahtamisen pystyi näkemään. Kaiken lisäksi sain edelleen hysteerisiä hihityskohtauksia. Itse koe meni sinne päin, keskittymiskyky kun ei ole kännissä mitenkään järin skarppi.

Vietimme myöhäisen darra-aamiaisen lähikahvilassa edeltävän illan porukan kanssa, jonka jälkeen koin ehdottomasti parhaita kahdenkeskisiä hetkiä Naapurin kanssa. Ei paineita siitä miten pitää olla, ei turhia jutteluja, pelkästään puhdasta yhdessäoloa. Pitkiä katseita, virnuilua ja sängyssä makoilua. Yksinkertaista mutta niin helvetin ihanaa. Muistin taas, miksi jaksan jatkaa tätä tyhmää venkoilua.

Ylitin itseni menemällä lopulta englanninkieliselle iltaluennolle, jota piti Donald Trumpin näköinen jenkkibisnesmies joka puhui kuin Dallaksen JR. Kotiin päästyäni olin niin tuhannen väsynyt, että menin ennen yhdeksää nukkumaan, äärimmäisen harvinaista mutta luksusta.

En tajua miksi järki ja tunteet sulkevat pois toisensa, ainakin itselläni. MIKSI? Jos joku suhde on järkevä, en varmasti tunne tarpeeksi ja jos taas tunnen jotain toista kohtaan, en osaa olla järkevä. Eli kaikesta huolimatta pidän eniten siitä kaikista ääliömäisimmästä, tunnevammaisimmasta mulkerosta.