Helposti eristäytyvä, vaikeasti lähestyttävä, mielenkiinnoton ääliö. Meidän pikku teinivauva. Nykyään liian usein todella humalassa, mitä väliä ketä läsnä - vaikka olisikin yksin. Kotiinlähtö on pahinta ja sitten sitä yksinään vasta itseinhottaakin. Ja pikkuisella on oikeus angstata, lapsi kun on, ja se menee ohitse, varmasti. Ei se ole vakavaa.
Ja tuossa oikean elämän jumalattarien ja jumalien porukassa se on aina joko tyhmin tai rumin ja lopulta yksinään siellä jossain nurkassa. Ei se yrittävä hymy ja henkinen puhti niille vähemmän tärkeille riitä, joilla ei ole niin väliä, ja sitten sitä leimautuu.
Se aamujen kokonaisvaltainen lamaannus tässä on pahinta. Toisin kuin sanonta väittää, ei aamulla helvetti soikoon "tunnu paremmalta". Todellisuus on se, että joutuu miettimään niitä paria elämän tärkeintä asiaa joka ikinen aamu, että lopulta nousisi ylös.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti