Leijonamieli vaan on paras kotiinsaattaja - ehkä juuri siksi, että luotan siihen pohjattomasti ja ikuisesti, ihan ilman mitään suurta kännipatetiaakin. Joskus tuntuu siltä, että kaikki läheiset ovat niitä "suuria menestyjiä" elämässä: todella suosittuja huippuja, joiden joukossa on vaikeaa olla millään lailla uniikki. Siihen heitä ihannoivaan porukkaan kuuluminen taas on vaikeaa, koska niin pitkään olen halunnut pitää sen piirin niin pienenä. Pelkään, että vaikka nämä muutamat ystävät ovat olleet minulle elämäni tärkeimpiä, on se yhteisön yleinen hypetys monesti tärkeämpää heille. En tiedä.
Viime aikojen unet ovat outoja ja toistuvia, enkä ole yleensä tippaakaan levännyt aamulla herätessäni. Seison ohuessa yöpaidassa työpaikan edessä keskellä talvea, Terroristi pitää minua sylissään ja suutelee, mutta aina kun joku kävelee ohi hän heittää minut voimalla lasista näyteikkunaa vasten. Sitten olenkin maaten siinä työpaikan edessä tiellä edelleen yöpaidassa, jään auton alle ja vihloo niin vitusti, tiedän kuolevani ja huudan työkaveriani Hippimuoria nimeltä. Piristävää herätä unesta tyyliin "jes, olen sittenkin elossa".
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti