Kuumetta, Austenia ja entistä asennetta

Psykofyysistä tai ei, ylösalas sahaava lämpötilani häiritsee normaalitoimintaani ja pakotti ameebamaiseen koti-iltaan sohvan pohjalle pipariröykkiön ja glögin kanssa. Kaksi Austen-filmatisointia katsottuani muistin muinoin kirjoittamani lukion otsikkoaineen Austenin kirjojen miehistä ja rakkaudesta. Okei joo, kuulostaa todella ÄLLÖLTÄ, mutta oli silti pakko kaivaa koneen uumenista luettavaksi. Parissa kappaleessa on kaiken siirapin keskellä onneksi muutama ihan kiva potkaisu. Suhtaudun silti vanhoihin teksteihini aika pikkusöpöstelynä, mutta menköön tämä nyt. Tuitui.



Mitä olen oppinut rakkaudesta kaunokirjallisuutta lukemalla?

Skeptisyyden ja kriittisyyden ollessa nykypäivän intellektuellien ja itseään arvostavien korkeakirjallisuuden lukijoiden tärkeimmät lähtökohdat on mukava palata muistoissaan siihen paineettomaan lapsuuden päivään, jolloin lukemisessa oli vielä tärkeintä kokemisen ilo, ei alituinen analysointi tai itsensä kehittäminen. Kokemani ihastukset ponitallien ratsuihin ja ravureihin saivat väistyä, kun löysin maailman ihanimman miehen, herra Willowghbyn. Tämä Jane Austenin Järki ja tunteet -teoksen hahmo sai sydämeni pamppailemaan, ja olin täydellä yhdeksänvuotiaan varmuudellani menossa isona naimisiin Willowghbyn kanssa. Olin varma, että kaikki mitä haluan rakkaudelta saada, on saatavissa Willowghbyn kaltaiselta mieheltä.

Parinkymmenen sivun jälkeen Willoghbyn särmikkyys ja impulsiivisuus osoittautuikin petollisuudeksi, kun hän valitsi köyhän sankarittareni sijaan korkeampiarvoisemman, rikkaan vaimon ja kunnon myötäjäiset. Vaikka hän niin intohimoisesti lainasikin Shakespearen sonetteja ja puhui kuvankaunista kieltä, osoittautuivat hänen sanansa tyhjiksi romanttisiksi höpöttelyiksi. Rakkauden ensimmäinen oppitunti tiputti haaveilijapikkutytön possunpunaisista unelmista, kun rakkauden pelisäännöt tulivat heti alkuunsa selviksi – ennemmin rikas rakas kuin tosirakas.

Willoghby ei ollut ainoa kaunokirjallisuuden mieshahmo, joka petti minut. Alkoi vaikuttaa siltä, että kaikki ne salskeimmat ja vetovoimaisimmat kirjojen miehet osoittautuivat aina niiksi petollisimmiksi nilkeiksi. Vuosien kuluessa lukemieni kirjojen määrä oli lisääntynyt, mutta olin oppinut niiden kautta kaikesta muusta paitsi rakkaudesta. Oivallus tapahtui vasta, kun ymmärsin merkittävän piirteen itsestäni lukijana: se olin minä itse, joka oli niin viehättynyt kirjallisuuden pahoista pojista. Vika ei siis ollutkaan teosten sankarittarissa, olosuhteissa tai kirjailijoiden liian hempeissä lopetuksissa, se oli pelkästään minun vinksahtaneessa miesmaussani.

Pian tämän ymmärtämisen jälkeen elämääni hyppäsikin kirjan sivuilta uusi prinssi. Olin tarttunut vanhan suosikkikirjailijani Jane Austenin tunnetuimpaan teokseen, joka oli jäänyt minulta nuorempana lukematta. Ylpeys ja ennakkoluulo toi luokseni miehen, herra Darcyn, joka oli yhtä töykeä kuin rikaskin, pökerryttävän kopea ja kaikkien satuprinssien tapaan pitkä ja komea. Tämä nainen oli myyty sillä lukusekunnilla, kun Darcy kirjan alkupäässä ylenkatsoo tanssiaisia ja tarjolla olevia tyttöjä. ”Valitse minut, herra Darcy!” hihkuin lumoutuneena ja tiesin löytäneeni elämäni miehen.

Darcy kuitenkin muuttui tarinan edetessä inhimillisemmäksi ja mukavammaksi, toisin kuin aiemmat suosikkitörkimykseni. Vaikka olin käynyt kuumana hänen vastustamattomiin töykeyksiinsä, hänestä vähitellen paljastuva lempeys oli seksikkäintä mitä olin mistään kirjasta ennen aistinut. Älykkään ja viehättävän Elizabethin pehmittäessä Darcyn tunteita Darcy muutti myös minua ja käsityksiäni todellisesta rakkaudesta. Olkoon se omaa itsepäisyyttäni, mutta haluan uskoa, että tosirakkaus sisältää aluksi hankaluuksia ja epäselviä tilanteita. Jos tunteet ovat selvinneet repivien ristiriitojenkin lävitse, on rakkauden säilymisessä todellisen selviytymisen tunnetta. Kaikkea osaa arvostaa enemmän, jos sen eteen on joutunut näkemään hieman vaivaa.

Minulla on vielä hyvin paljon opittavaa rakkaudesta. Se, mitä minun pitäisi oppia, ei ole löydettävissä kirjoista, ei Willowghbyn eikä edes herra Darcyn avulla. Rakkaus voi olla sokea, mutta niin voin olla minäkin. Vaikka itse Romeo seisoisi parvekkeeni alla keskellä yötä huutamassa nimeäni herra Darcyn tiukat ratsastushousut jalassa, tokaisisin todennäköisesti ulos vilkaisemattakaan: ”Turpa kiinni, täällä ylhäällä yritetään nukkua!”