Työkaverini Pilvilinnaprinsessa sattuu muuttamaan tällä viikolla lähettyvilleni , ja on helvetin vaikea niellä tätä uutta naapuruussuhdetta. Henkisesti taidan palata tässä taas takaisin hiekkalaatikolle, mutta kun tökkii kuin pientä eläintä. Ei minun reviirilleni, ei minun rannalleni. Haluan hyväksyä ja tuntea piirini tai olla täysin tuntematon, en sekoittaa ihmisiä, maisemia, ympäristöä. Itkeä kalliolla elämän paskuutta ilman, että on aina riski törmätä
Jos voin olla täällä syrjässä yksin vetäytyvä ja heikko, niin maailmalla voin olla se vahva selviytyjä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti