Naimanaamakirja

Tiistaina oli kyllä hauskaa. Päädyimme Muorin kanssa Vakkariin, ja lopulta ne "muutamat" päätyivät tuntikausien istuskeluun, baarin vaihtoon ja liian moneen Bloody Maryyn. Koska Isosisko ei ollut mukana, oli täysi mahdottomuus päästä ajoissa kotiin. Voitokkaassa nousuhumalassani vieläpä lupasin alkuillasta pomolle tulevani seuraavana päivänä töihin, kun en sitten voinut edes hieman ennakoida seuraavan aamun yrjöoloa. Mutta ilta oli kyllä mitä mainioin. Muorilta kuulin myös ensimmäisen kerran määreen "naimanaama", jonka idea oli suurinpiirtein: "Kenen naaman näkee mieluiten oman pärstänsä viereen hääkuvassa?" Eli se "joku juttu" toisen olemuksessa. Tietty mielessäni on nyt Terroristin naama, mutta kaipa ne naimanaamatkin muuttuvat.

Peluri muuten laittoi äsken Naamakirjan kautta kutsun syntymäpäivilleen. Ei ole tainnut valita frendilistaltaan vieraita kovin tarkasti, koska mielestäni on suhteellisen riemastuttava ajatus kutsua oma säätönsä mestoille, jos tyttöystävä on paikalla. Koska olen tällä hetkellä suhteellisen huvittunut kaikesta -niin suhteistani kuin itsestäni - voisin piruuttani ilmaantua paikalle. Katsellaan.

Olen taas vähän kipeä, mutta tarpeeksi tolkuissani ollakseni koulussa. Skipattuani paria kurssia töiden takia en kehdannut jäädä kotiin makaamaan pikkulämmön ja kurkkukivun takia. Pari päivää ohjelmaa aamusta yöhön, jos sitten helpottaisi vähän.

Flowers

No niin, toteutin sen päähänpiston hetken mielijohteesta. Puoli tuntia meni mukavasti, nyt jo kaduttaa.

Jos ei tunnin sisään tapahdu mitään, lupaan vastaisuudessa palata normaaliin viikkokausien vatvomiseen, enkä keksi enää ikinä mitään uhkarohkeaa tai spontaania.

Tyhmä tyttö.

Smelly Cats

Sain äsken niin käsittämättömän päähänpiston, etten tajua itsekään sen mahdollista typeryyttä. Ei ole mitään menetettävää, joten jos saan pokan pidettyä huomenna ja rohkeuteni tiivistettyä pieneen hetkeen, niin aion ehdottomasti toteuttaa suunnitelmani. Katsotaan mitä tapahtuu.

Eilen oli huippupäivä - tosielämän Heinähatun ja Vilttitossun lastenkutsut palauttivat uskoa alle kymmenvuotiaiden ihanuuteen. Kyseiset tytöt kun ovat hurmaavia, hyvätapaisia, hauskoja ja kilttejä. Ja päättömän ihastuneita allekirjoittaneeseen "hienoon neitiin". Kyllä kelpasi olla pikkuprinsessojen hemmoteltavana.

Illalla Ronja ja Leijonamieli tulivat kylään pitkästä aikaa. Hysteerisiä Idols-hetkiä, parit Frendit dvd:ltä, kiinalaista rasioista ja todella ala-arvoisia juttuja pikkutunneilla. Elämänvaihekriiseistä puhuttaessa tuli mieleen, että juuri koplan kanssa vietettyjä yhteisiä hetkiä kaipaan eniten viime vuodelta: viattoman Leijonamielen hyvähenkistä turmelemista ja noitakäkätyksiä Ronjan kanssa.

Katti

Nyt mietin vaihteeksi, mihin aion ryhtyä, mitä yrittää ja missä olla hyvä. Tai ylipäätään aionko, ryhdynkö, yritänkö ja olenko hyvä jos yrittäisin. Työt olen suorittanut suhteellisen kunnialla, mutta jos sinne luennoille vielä selviäisi. Ei tulisi tilannetta, että tarvitsee laittaa aamuseitsemältä opettajalle sähköpostia ettei pääse "valitettavan työesteen" takia tunnille (lue: olen parinsadan kilometrin päästä Helsingistä ja lopettanut dokaamisen viisi minuuttia sitten).

Treffipyyntöjä ja vastaavia sataa ovista ja ikkunoista juuri nyt kun en aio, ryhdy enkä yritä. En missään nimessä ole kellekään hyväksi ja melko väsynyt niiden omien tunteideni kanssa, jotka pitäisi haudata. Tavallaan sen viimeisimmän ihmissuhdekeskustelun lopputulos oli epäitsekkäin mihin olen aikoihin kyennyt.

Oikeastaan haluaisin vaan maata sängyssä ja lukea Westön uusinta. Ja samalla harkitsen sitä olenko tarpeeksi "nuori ja vihainen" nainen.

Antaa sataa

Pelurin ja itseni statusta pohdittiin sitten tänään ensimmäistä kertaa. Oikeastaan aika hyvä tilanne, koska en voisi sanoa olevani yhtään sen enempää kiinnostunut mistään syvemmästä kuin sekään. Molemmilla on paljon opittavaa - ihan eri asioista kylläkin - ja mikä parasta, ei toistemme kanssa.

Tiivistettynä:
On kivaa olla tykätty.
Eikä siitä pääse mihinkään, että toisinaan on kiva nukkua jonkun vieressä.

Tyttö on kaunis ja ystävällinen, minä vihaan häntä

Arvatkaa kuka soitti tänään töissä ollessani?

Tietysti itse rouva Terroristi. Olin copypastennut Exceliä koko päivän ja käynyt lirkuttelemassa Terroristin kanssa mukavia, ja olin suhteellisen hyvällä tuulella. En ole koskaan ajatellut mahdollisuutta, että työkavereiden siipat soittaisivat vielä työnumeroihin näin kännykkäaikaan. Ensimmäinen hätäajatus oli nimen kuultuani lyödä luuri kiinni, mutta tajusin olevani turvallisesti nimetöntä työntekijämassaa, joten normalisoin itseni miellyttäväksi automaattiseksi puhelinääneksi ja yhdistin puhelun. Kun Terroristi vastasi, oli sitten kielen päällä livertää "VAIMO SOITTAA", mutta tyydyin toteamaan "sulle olis puhelu" ja tiputin luurin alas.

Se kuulosti reippaalta ja mukavalta. Se kuulosti juuri siltä, että on seurustellut vuosikaudet ja on maailman luontevin asia soittaa puhelinvaihteen kautta puolisolleen töihin. Sillä on nimi. Siitä tuli niin todellinen.

Vihaan itseäni vielä enemmän.

I'm limited

Miksen vain antaisi itseni olla rauhassa? Ei oikeasti tarvitsisi yrittää niin saatanasti.

Hävettää, mutta aivan muut jutut kuin viime aikojen toilailut. Tärkeiden kanssa pikkuasiat ja luottamus ovat erityisen tärkeitä, joten omasta pikkumaisesta akkamaisuudestani johtuvat selittelyt nolostuttavat.

Ei en halua olla tällainen. En nyt enkä kahdenkymmenen vuoden päästä.

Perhonen

Istun koneella pikkukännissä Facebookin parissa, arvioin "Compare People"-applicationilla ihmisten ominaisuuksia, juon punkkua ja syön basilikaa.

Päässä on ollut viikon ajan outoja vauvaunia ja liikutun koko ajan ihan hölmöistä jutuista - etenkin lapsista. Alkukesällä oli viimeksi sama juttu, joten laitan tämänkin jonkun kieroutuneen hormonihäiriön piikkiin.

Jos luit kännikirjoituksen ensimmäisen kappaleen, niin ymmärrät miksi vauvat kuuluvat yli kymmenen vuoden päähän tästä hetkestä.

Unelmia ja toimistohommia

Ihan kuin olisin jetlageissa, kun nukun ihan ilman mitään tunnontuskia iltapäivään. Se siitä "menen kirjastoon tai kahvilaan kirjoittamaan analyysiä" - nyt ehdin korkeintaan tehdä ne pakolliset pyykkäämiset ja tiskaamiset, koska huomenna alkaa luennot ja työt jatkuu ja sitten en varmasti heilauta kättänikään siivouskaapin suuntaan himassa.

Peluri on mitä luultavimmin jäänyt kiinni: 24/7 netti/kännykkä-onlinen jälkeen on nimittäin vähän epäilyttävää, ettei mies ole ollenkaan linjoilla moneen päivään. Se ja sama tuo oikeastaan on, mutta olisi mielenkiintoista saada pieni briiffi siitä mitä oikeastaan tapahtui. Enkä ole niin kamala noita kuitenkaan, että haluaisin että se on joutunut pulaan. Voi myös olla, että sille tuli pelkästään huono omatunto ja järkeentyi sen myötä. Ihmisillä hyvä tahto ja maassa kaikki hyvin.

Milloin se on muka mennyt niin?

Something Else To Talk About

Teknisesti ottaen ihan mielenkiintoista, että vuokrasopimukseni loppui pari viikkoa sitten enkä ole keskustellut asiasta sanaakaan vuokraemännän kanssa, se kun huitelee jossain Etelä-Amerikassa. Kelpaisi reissu vuokralaisneidillekin. Lienee ihan selkeä tilanne jatkaa sopimusta, mutta seinät haluaisin kyllä uusia joko tapetoimalla tai maalaamalla, seiskytluvun tapettikuosi kun ei ole enää järin silmiä hivelevässä kunnossa.

"Työmatka" oli ihan hauska kokemus, mutta neiti Eksäneksä kyllä näytti selkeän mielipiteensä minusta ja jakoi sen myös ystäviensä kanssa. Yritä siinä sitten edustaa ja tutustua uusiin ihmisiin, kun lauma mulkoilevia mimmejä poraa silmillään reikiä pääkallooni. Mielenkiintoinen näkemys syyttää minua parisuhteensa pilaamisesta, kun voisi ehkä kyseenalaistaa sen miehen osuuden silloin taannoin? No vitut, noita mikä noita. Minä tai se.

Välinpitämättömyys on edelleen suhteellisen suloista. Joten kun ensi viikolla alkaa arki, koulu ja ikuinen "uusi elämä", olen sallinut itselleni pari huonon naisen pahetta siihen rinnalle. Mutta rantaviivalle ajattelin kuitenkin palata.

1,5km

Tänään kävelin keskustasta kotiin sillan yli ja päätin etten jaksa enää ikinä katsella tai kuunnella ketään nössöä. Outo talvivimma ja mahtava olo. Juttelin myös isäni ekonomin kanssa keynesiläisyydestä ja monetarismista, oikoluin pitkästä aikaa ja keitin pari pannua tervaa (ilman maitoa tietty).

Huomenna "työmatkalle": luvassa edustamisen, ruoan, viinan ja valvomisen lisäksi neiti Eksäneksä, joka viimeksi kohdatessamme näytti siltä kuin haluaisi potkia minusta ilmat pihalle kengänkoroillaan. Olosuhteet huomioonottaen pitää olla varovainen.

Tavallaan ihan hyvä päästä edes hetkeksi eri ympyröihin.

Kunhan päivät pitenevät

Peli muuttui parin syvemmän keskustelun jälkeen luvattomaksi, ja nyt heittelehdin välinpitämättömyyden ja kipupisteen rajoilla. En oikein tiedä mitä uskoa, mihin lähteä mukaan ja miten menetellä - tuo kolmikko kun ei minun tapauksessani mene ikinä yksiin. Samalla säälittää ja naurattaa koko ihminen, ja vaikka onkin ollut hauskaa, niin tiedän sen niin tilapäiseksi huviksi. Tiukka "ei" on aina tehokas, mutta siihen tarvitaan niin hirveästi itsekuria ja varmuutta, enkä ole nyt järin telaketjuisella tuulella.

Töistä tuli takapakkia, kun isopomo ei suostunutkaan myöntämään sopimukseen niitä lisätunteja (eli sitä tuntimäärää, jonka normaaliviikkoisin vähimmillään teen). Sopimuksen todellinen tuntimäärä oli minulle lähinnä periaatekysymys, mutta liittyi myös pieneen provikkaan. Eli se siitä vauhkoamisesta. Silti, etenkin tämän viimeisimmän työrupeaman jälkeen kirpaisi, koska jotkut "vastuut ja vapaudet" ovat olleet mielestäni täysin kieroja ja epäoikeudenmukaisia tiettyjen tyyppien välillä.

Terroristivieroitus etenee. Eihän kukaan voi vittu elää iltojaan loputtomasti kelaten että "mitäköhän se nyt tekee ja ajattelee musta", kun tietty kontakti on suhteellisen menetetty. Toisaalta välinpitämättömyys on avittanut minua olemaan rento ja tyyni niissä vähäisissä jutteluissa; keskustelu on hauskaa, kepeää ja iisiä, koska en samalla niele sisuskalujani palasiksi.

Vakkari-iltoja kaivataan kipeästi.

Not only 'cause she wants to

Töistä tuli tarjous lisätunneista sopimukseen keväälle. Olen nyt pohtinut asiaa yön yli, ja päättänyt ottaa ne vastaan. Koko koulutouhu on ollut niin epämääräistä, että enimmäkseen on vain vituttanut se haahuilu. Vaikka venyisikin opiskelut vuodella, niin ennemmin pidän jotain järkeä ja elintasoa yllä käymällä samalla töissä. Leijonamieli kuittasi kuitenkin kipeästi kysymällä: "Eikö sulla ole enää kunnianhimoa?" Onhan minulla, mutta jos kunnianhimossa on kyse niistä muutamasta skeidakurssista mitä tuolla on syksyllä ollut, niin ennemmin hidastan ja valitsen niitä mistä todella hyödyn. Okei, tämä vaatii myös omaa motivaatiota yrittää hoitaa se vähä sitten kunnialla, etten lusmua sitten siitäkin laiskurimaisuuttani ja mukavuudenhaluani.

Peluri juorusi yhdestä työkaverista, joka on yrittänyt saada järjestelmällisesti useita miespuolisia työkavereita treffeille, mutta kukaan ei ole oikein innostunut. Great, joku on sentään yrittänyt söpösti pyydellä kahville, minä olen kerännyt kutakuinkin värisuoran eri osastoilta. Haluaisin olla niin naiivi ja uskoa, etteivät pojat puhu keskenään - uskottavuus kärsisi rankasti - mutta itsehän olen niihin peleihin ja leikkeihin lähtenyt.

Miksi jotkut olemattomat asiat sattuu niin saatanasti, mutta ne jutut joiden pitäisi hetkauttaa moraalia/omatuntoa/itsekunnioitusta, ovat sellaista tyhjänpäiväistä tihkua, josta ei vaan jaksa välittää? Se ei ole masennusta koska hauskaahan tämä enimmäkseen on, mutta sellaista tiettyä välinpitämättömyyttä tiettyjä juttuja kohtaan. Enkä oikein jaksa uskoa tällä hetkellä mihinkään suureen ja ihmeelliseen muutokseen.

Ihansama

Koko siinä "nerokkaassa" pelaamisessani teen edelleen sen kardinaalimokan - heittäydyn heikoksi ja yhtäkkiä tunnenkin jotain juuri sillä ratkaisevimmalla hetkellä. Juuri silloin kun pitäisi olla kuiva, kova ja tyyni. Sitä tiettyä tunnetta kukaan ei saisi nähdä, ei varsinkaan joku ihansama.

Saatana.

Katsoin muuten Terroristia tänään ensimmäistä kertaa moniin kuukausiin "ihansama"-silmin. Sitä kesti vain pienen hetken, mutta maailma ei enää järissyt - monen tunnin realiteettien takomiset ovat vihdoin rekisteröityneet tuonne johonkin, ainakin hetkeksi.

Manhattan

Aika miellyttävät promillet meneillään kyllä - onneksi Peppi esti pahimmat känniavautumiset julkisuuteen [Terroristille] kohteliaan kiertelevillä realiteeteilla. Vaikka itkettikin taas vaihteeksi. Puhelin on siis heitetty sängyn alle ja nyt tuntuu ainakin vähän kypsemmältä aikuiselta. Mutta kokonaisuudessaan oli ihan mahtava uusivuosi, oikeat tyypit ja jutut.

Puspus ja tuitui, kaikille onnea ensi vuodelle!

-DG-




(Tekstailin myös Pelurin kanssa, minkä haluan taas laittaa kännin ja henkisen tyhjyyden piikkiin. Mutta tänään se oli kyllä töissä ihan kiva poika).