It's a sad situation and it's getting more absurd

Toinen anteeksipyyntö tuli äsken tekstarilla.

En tiedä miten helvetissä suhtaudun tähän kaikkeen. Koko kuvio sai täysin pois tolaltaan ja olen vältellyt turhaa ajattelemista pitkittämällä yöuniani äärimmäisyyksiin. On täyttä kusetusta, että ikävät asiat tuntuisivat aamulla paremmilta, koska silloin vasta vituttaakin.

Haluaisin päästä eroon tästä heikkouden ja kelpaamattomuuden tunteesta. Haluaisin, että Naapuri katuisi ja olisi pahoillaan edes toimintatapansa takia. Naapurin uusi söpö taskukokoinen Pikkublondi voisi olla mieluiten 125-kiloinen sotanorsu, joka olisi ruma, ilkeä, tyhmä ja vihaisi lapsia.

EDIT
Puhelin soi, ääliö myönsi olevansa ääliö ja tajusi ensimmäistä kertaa, että olin pitänyt siitä muutenkin kuin kaverina - toisin kuin se minusta. Hiljeni ja oli aika pahoillaan. Ymmärsi, etten ole äiti Teresa, joka haluaa edistää sen uraa ihan hyvää hyvyyttään. Tuskin soi puhelin enää keskellä yötä, tai muutenkaan. Tämän takia statuskeskustelut pitäisi käydä etukäteen.