Yllättävä messupesti, pari tohjoisia jalkoja mutta yleisesti ottaen todella hauska työrykäys. Vähän vaihtelua arkeen. Eilen podin alkupäivän kamalaa vatsakrapulaa (tyhjään mahaan ei saisi koskaan juoda känniä) ja asiakkaiden paljous pyörrytti, mutta parin appelsiinimehun jälkeen tuntui paremmalta ja hymyily ja small talk luonnistuivat paremmin. Tänään sama duuni, jonka jälkeen suunnistimme Vakkarin lopettajaisiin juomaan uuden "Isosiskon" kanssa sivistyneesti kahdet (eli kolmet), vaikka vielä eilen vannoin, etten koske tuoppiin enää koskaan. Henkilökemia on aina vähän selittämätön juttu, mutta nimenomaan Vakkareiden seurassa tuntuu siltä, etten ole niin huono mitä välillä itsestäni kuvittelen.
Viikon päästä on kova paikka kohdata eräs, mutta nyt tuntuu siltä, että selusta on edes vähän turvattu. Vaikka menisi kuinka raa'aksi valtaviksi kasvaneiden tunteiden kokonaisina nielemiseksi, niin on varmasti kaksi olkapäätä tukemassa. Sillä on järjettömän suuri merkitys. En aio yrittää viedä, vaan seurailen tilannetta mahdollisimman neutraalina, kuten aiemminkin. Haluaisin niin, että tämä tapaus olisi jotakin muuta kuin niitä tyhmiä, lukemattomia tekemiäni virheitä - vaikka lähtökohdat ovat jo itsessään eniten virheelliset ja tyhmät mitä koskaan aikaisemmin. Tässä on itselläni pelissä kuitenkin jotain niin erilaista.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti