Leijonamielen bändillä oli äsken keikka, ja kalliolaisbaari oli ahdettu täyteen vanhoja koulukavereita. Aluksi hirvitti tuttujen määrä ja tuntui epätodellista hihkua kolmekymmentä kertaa sama litania: "Ai moi! Pitkästä aikaa! Miten menee? Mitä sä teet nykyään?" ja unohtaa puolet samoin tein. Erityisen hauskaa oli kuitenkin nähdä vanhoja bänditovereita, joiden kanssa matkasimme pari vuotta sitten Saksaan - onhan matka ollut parhaita reissuja, mitä olen koskaan tehnyt. Saimme jopa entisen bändimme laulajan kanssa Leijonamielen lähestulkoon suostuteltua Naamakirjaan. Erävoitto vähintäänkin.
Doriannan henkinen sensuuri hiipii mieleen muuten ensimmäistä kertaa. Yritän sivuuttaa koko asian ja menen lukemaan Coelhon Portobellon noitaa. On muuten jännä kirja.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti