sunnuntai 24. elokuuta 2008

Sininen enkeli

Loppukesän suuri työproduktio on ohitse ja nyt pitäisi aloittaa tavallinen arki päivätöissä ja viikon päästä raahautua luennoille. Tavallaan olen ihan innoissani, mutta syksyn aikataulu vaatinee kevyttä nenänvalkaisua ja keskimääräisesti pidempiä yöunia. En väitä etteivätkö paljasjalkaiset merenrantakävelyt oudossa seurassa viideltä aamulla olisi miellyttäviä, mutta päänsisäiset usvakaaokset hallitsevat hieman liikaa toimintaani.

Istuskelimme torstaina iltapalaverin jälkeen tiimin kanssa punavuorelaisessa baarissa, kun Sankari paukkasi täysin yllättäen paikalle. Yllätyksekseni kyseessä ei edes ollut mikään kavereiden kaljailta, vaan täysin yksinäisen satunnainen iltabisse. Pyysin Sankaria liittymään seuraan ja tilanteen oltua pari päivää aikaisemmin treffeillä hyvinkin kuivakka, oli kohtaaminen kaikessa suunnittelemattomuudessaan hyvinkin rento.

Muiden lähdettyä kotiin siirryimme kaksin Lostariin, jossa koin olevani tylsä, mielenkiinnoton ja epätrendikäs. Sankarin paikalle sattuneet lukuisat kaverit tenttasivat suhteestamme, eikä minulla ollut muita vaihtoehtoja kuin vaieta tietämättömyyteni mystiseen hymyyn. Tilanne kärjistyi lopulta siihen, että kaksin jäätyämme Sankari selitti miten pupupöksy onkaan ja pelkäävänsä olevansa minulle jotenkin tilivelvollinen. Eli jos nyt ottaisin kädestä kiinni, niin se olisi rinnastettavisa lupaukseen jostain elämää suuremmasta suhteesta. Otin sen käden käteeni ja sanoin rauhallisesti tämän olevan minulle vain pieni hetki, ei tulevaisuudensuunnitelma tai lupaus mistään.

Tyrmistys oli valtava, kun viimeisen kuukauden pakituksen jälkeen misteri yllättäen riemastui hieman kommentistani, vetäisi minut syliinsä ja antoi Hollywood-tyyppisen kielarin Lostarin baaritiskillä. Monttu auki tuijotin sitä silmiin, hautasin viimeisetkin toiveet tervehenkisestä ihmissuhteesta, mutta tietty tällaisena nautinnonhaluisena ääliönä päädyin leikkimään loppuillaksi sen kainalobarbia.

Eli Sankari teki sitoutumiskammosta tyylikkäästi taidetta, Dorianna teki itsestään hölmön ja molemmat saivat moninkertaisena sen mitä yhdeltä yöltä voi saada. Turha yrittääkään nähdä tällä mitään varteenotettavaa tulevaisuutta ja kyllä se korpeaakin kuin pientä oravaa.

Sitten pitäisi vain päättää palatako lähtöruutuun suoraan vai pelatako peli loppuun asti vaikka tietääkin jo hävinneensä.

Ei kommentteja: