Oman moraalin rajat ovat jälleen sellaista purkkaa, jota pyörittää ja venyttää sormien välissä tylsyyttään, huvikseen ja nautinnokseen sen kummemmin kelaamatta.
Kaiken järjen mukaan tällä vauhdilla pitäisi oksettaa, itkettää, tuntua pahalta, hävettää tai saada aivan mielettömiä kiksejä, mutta elän edelleen vain sekunteja. Yksi hyvä, toinen huono. Eilistä ei morkkisteta, huomista ei ajatella. Sillä ei ole vaikutusta, en ole kenellekään muulle vastuussa kuin itselle. Kunhan muihin ei satu.
Eri versioita viime vuoden vyyhdistä eri ihmisille, pieneksi tiivistyviä piirejä joiden keskelle en halua sulkeutua, epätodellisen kauniita värivaloja mustuuttaan kiiltävässä tehdasmaisemassa, taskulämmintä viskiä kiviportailta, epäilyttävää kyykkyhyppelyä hysteerisen naurun säestyksellä, tuttuja taksikuskeja, maailman pyytettömin kiitos siitä millainen olen ja mitä olenkaan toisen maailmalle tehnyt.
Näillä univeloilla eletään uskomattomassa happolandiassa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti