A Case Of You

Yllättävä messupesti, pari tohjoisia jalkoja mutta yleisesti ottaen todella hauska työrykäys. Vähän vaihtelua arkeen. Eilen podin alkupäivän kamalaa vatsakrapulaa (tyhjään mahaan ei saisi koskaan juoda känniä) ja asiakkaiden paljous pyörrytti, mutta parin appelsiinimehun jälkeen tuntui paremmalta ja hymyily ja small talk luonnistuivat paremmin. Tänään sama duuni, jonka jälkeen suunnistimme Vakkarin lopettajaisiin juomaan uuden "Isosiskon" kanssa sivistyneesti kahdet (eli kolmet), vaikka vielä eilen vannoin, etten koske tuoppiin enää koskaan. Henkilökemia on aina vähän selittämätön juttu, mutta nimenomaan Vakkareiden seurassa tuntuu siltä, etten ole niin huono mitä välillä itsestäni kuvittelen.

Viikon päästä on kova paikka kohdata eräs, mutta nyt tuntuu siltä, että selusta on edes vähän turvattu. Vaikka menisi kuinka raa'aksi valtaviksi kasvaneiden tunteiden kokonaisina nielemiseksi, niin on varmasti kaksi olkapäätä tukemassa. Sillä on järjettömän suuri merkitys. En aio yrittää viedä, vaan seurailen tilannetta mahdollisimman neutraalina, kuten aiemminkin. Haluaisin niin, että tämä tapaus olisi jotakin muuta kuin niitä tyhmiä, lukemattomia tekemiäni virheitä - vaikka lähtökohdat ovat jo itsessään eniten virheelliset ja tyhmät mitä koskaan aikaisemmin. Tässä on itselläni pelissä kuitenkin jotain niin erilaista.

Misuläppää - en suosittele miehille

Miten ihminen voi hassata eurojaan laadukkaimpiin turhuuksiin ja epäonnistua ostoksissaan silti täydellisesti? Työpäivän jälkeen laahustin Stockalle - joka parin viikon takaisista Hulluista päivistä huolimatta oli edelleen pystyssä - ja suunnistin sukkaosaston palvelutiskille. Latelin asiakaspalvelijalle pituuteni, kengänkokoni, vaatekokoni ja painoni kuin olisin ripittänyt papille syntilistan; tarkoituksena oli siis saada juhlamekkoani varten hyvät ja laadukkaat stay up -sukat, jotka olisivat tarpeeksi pitkät ja niissä olisi hyvä pito. Uskoinkin myyjän vakuutteluun täydellisistä sukkiksista siihen saakka, kunnes tulin kotiin innoissani sovittamaan, ja totesin kalliiden, kimaltavien mustien merkkistayuppieni valuvan reisiäni pitkin kuin kaksi mustan makkaran lörpsähtänyttä kuorta. Mielessä kävi valittaminen ja vaihtoyritys, mutta jos marssisin huomenna Stockalle, niin saisin hankalan asiakkaan maineen ja monta äänetöntä katsetta: "Mitäs olet niin läski ja vuorattu selluliitilla, että sukkahousut valuu. Oma vikasi."

Missä olinkaan silloin, kun jaettiin vartalonmuotoja? Syömässä? Onhan se joo todettu, että pitkät naiset menestyvät usein johtotehtävissä, mutta vitut sanon minä. Varmasti kuolen isokokoisena johtajatursaana sukkahousut makkaralla johonkin läskimyrkytykseen. Teininä olin aina "pitkä ja hoikka", nyt olen vain "iso". Ja häviän aina niille pienille söpöille. Meni juhlafiilikset.

Wrong toothbrush

Leijonamielen bändillä oli äsken keikka, ja kalliolaisbaari oli ahdettu täyteen vanhoja koulukavereita. Aluksi hirvitti tuttujen määrä ja tuntui epätodellista hihkua kolmekymmentä kertaa sama litania: "Ai moi! Pitkästä aikaa! Miten menee? Mitä sä teet nykyään?" ja unohtaa puolet samoin tein. Erityisen hauskaa oli kuitenkin nähdä vanhoja bänditovereita, joiden kanssa matkasimme pari vuotta sitten Saksaan - onhan matka ollut parhaita reissuja, mitä olen koskaan tehnyt. Saimme jopa entisen bändimme laulajan kanssa Leijonamielen lähestulkoon suostuteltua Naamakirjaan. Erävoitto vähintäänkin.

Doriannan henkinen sensuuri hiipii mieleen muuten ensimmäistä kertaa. Yritän sivuuttaa koko asian ja menen lukemaan Coelhon Portobellon noitaa. On muuten jännä kirja.

Erilaiset kivipaperisakset

Vierailu Pepin uuteen kotikaupunkiin eilen oli virkistävä. Alkuillasta vietimme paineetonta sohvaröhnäilyä, joimme gintoniceja ja lopulta valuimme baarikierrokselle paikallisiin. Kotipuolen Vakkarin ketju ulottui myös tähän kaupunkiin, ja maailman halvimman Bloody Maryn ääressä oli hauskaa pelata uusien tuttavuuksien kanssa iänarvauspeliä, uumoilla Pepin kanssa mahdollisia kivipaperisaksia ja tuskastua siitä, että tällä jatkumolla kaikilla miehillä joihin tutustun on sama nimi.

Suhteellisen erilaiset jatkot, paljon puhetta elämästä ilman känniavautumisen makua ja mukavasti nukuttu parituntinen. Ja kerrankin olin oikein kiltisti. Keskustelun aaltopituus oli ehjää ja fiiliksiä herättävää, ja ehkä siksi illasta jäi hämmentävän paljas olo.

Kymppikevennys:
Olin äsken sukulaispäivällisillä lähisuvun kanssa ja kaavamaisen ruokailun, kahvittelun ja rupattelun jälkeen aloimme tehdä äidin kanssa lähtöä. Tavan mukaan vieraskirjaan piti kirjoittaa, ja koska etäinen ja todella korrekti sukulaistätini on aloittanut uudestaan vuosikymmenien jälkeen klarinetin soiton, äiti pyysi, että piirrän kirjaan terveisten viereen klarinetin. Sihahtelin hampaideni välistä sadatuksia, koska äiti tietää tasan tarkkaan, etten osaa piirtää edes tunnistettavaa kissaa. Yritin kuitenkin, ja katsoessani valmista "klarinettiani" tajusin piirtäneeni vieraskirjaan todella huomiotaherättävän KYRVÄN. En voinut hillitä itseäni ja repesin totaalisesti nauramaan, jonka jälkeen äiti vilkaisi kuvaa ja repesi myös. Tätsy itse ei ollut yhtään huvittunut kuvan nähtyään - toisin sanoen kyrpä otsassa - ja ääni oli hyytävä kysyessään: "Ai mille te nauratte?"

Kotimatkalla autossa elättelimme äidin kanssa toivoa, että "piirrä pippeli vieraskirjaan" -tempaukseni jälkeen meidän ei enää koskaan tarvitse keksiä uusia terveisiä ja latteuksia kirjoitettavaksi, koska täti pelkää, että muokkaan hienosta mustanahkaisesta vierasraamatusta hardcore-pornolehden.

Vakkarit

En sitten mennytkään Scandinavian Music Groupin Tavastian keikalle, vaikka olin suunnitellut sitä kuukauden ja lippukin jäi käyttämättä. Sen sijaan valitsin Vakkarin ja työporukan.

Silti, ilta kului mitä parhaimmalla tavalla eikä loppuilta kääntynyt humalaiseen väsymykseeen vaan loistaviin oivalluksiin. Lukkoja avautui niin Naapuri-episodista, iki-ihastuksestani kuin työkuvioistani. Mulla on täällä perhe.

Hei,
lav juu both so much.

Billy-hylly

Kahden vuoden kädenväännön jälkeen sain äidin kuskaamaan Ikeaan etsimään uutta ja isompaa kirjahyllyä edellisen höttöisen ja aivan liian pienen tilalle. Kriteereinä olivat siedettävän ulkonäön lisäksi hyllylevyjen säätömahdollisuus, koska systeemiin pitäisi mahtua sekä kirjat, televisio että kansiot pystyasennossa - yksiö kun ei ole sellainen tilaihme, johon saisi sekä töllötason että erillisen hyllyn. Ne mallit jotka näyttivät nettisivuilla ihan kivoilta, osoittautuivat luonnossa aivan hirveiksi ja useimmiten myös liian pieniksi. Missään ei ollut tarpeeksi tilaa, enkä ole ostamassa 30 neliöni täytteeksi mitään tuhansien massiivipuupönkkää.

Muiden Espoon ostoshelvettien valikoimat olivat vieläkin huonompia, ja kaiken lisäksi roina oli täysin ökyhintaista. Lopulta kävimme Kierrätyskeskuksessa, mutta sekin osoittautui turhaksi (ja kissanpissalta haisevaksi) reissuksi. Vaikka koko rundiin meni vain puolisentoista tuntia, oli yhteinen hysteria ja ahdistus infernaalista. Äidin ja tyttären yhteinen mielipide oli, että parasta Ikeassa oli kahvi ja uloskäynti.

Nyt vanha kirjahylly näyttää muuten parhaalta mitä koskaan aikaisemmin (huolimatta vinoudesta, takalevyn irtonaisuudesta ja taipuilevista hyllylevyistä). Damn.

It's a sad situation and it's getting more absurd

Toinen anteeksipyyntö tuli äsken tekstarilla.

En tiedä miten helvetissä suhtaudun tähän kaikkeen. Koko kuvio sai täysin pois tolaltaan ja olen vältellyt turhaa ajattelemista pitkittämällä yöuniani äärimmäisyyksiin. On täyttä kusetusta, että ikävät asiat tuntuisivat aamulla paremmilta, koska silloin vasta vituttaakin.

Haluaisin päästä eroon tästä heikkouden ja kelpaamattomuuden tunteesta. Haluaisin, että Naapuri katuisi ja olisi pahoillaan edes toimintatapansa takia. Naapurin uusi söpö taskukokoinen Pikkublondi voisi olla mieluiten 125-kiloinen sotanorsu, joka olisi ruma, ilkeä, tyhmä ja vihaisi lapsia.

EDIT
Puhelin soi, ääliö myönsi olevansa ääliö ja tajusi ensimmäistä kertaa, että olin pitänyt siitä muutenkin kuin kaverina - toisin kuin se minusta. Hiljeni ja oli aika pahoillaan. Ymmärsi, etten ole äiti Teresa, joka haluaa edistää sen uraa ihan hyvää hyvyyttään. Tuskin soi puhelin enää keskellä yötä, tai muutenkaan. Tämän takia statuskeskustelut pitäisi käydä etukäteen.

"Mun käsityksen mukaan mehän ei seurustella"

Naapuri teki lopun paskimmalla mahdollisimmalla tavalla. Julkisella nöyryytyksellä.

En uskonut, että se vaikuttaisi minuun puoliksikaan näin vahvasti. Julkisen raivarin sijaan valitsin poistumisen paikalta ja inhottavimman mahdollisen tekstarin. Ei sekään auta itse asiaa, mutta en ainakaan jättänyt sitä sisälleni. Vittu luulkoon saavansa minulta enää mitään ystävänpalveluksia puhumattakaan, että tekisin sille mitään duunia.

Pitäköön kivaa iltaa pikkublondinsa kanssa ja haistakoon pitkän paskan.

Half the world away

Käsittämätöntä miten aikataulun puuttuminen tekee fleguimmaksi mahdolliseksi kotihiireksi. Nyt on perjantai-ilta ja kaikki kaverit ovat juhlimassa - minä istun himassa teekupin kera lukemassa keskinkertaista fantasiakirjaa. Rahapula on kyllä noulaiffaamisen merkittävin syy, mutta silti, säälittävää. En ole saanut aikaiseksi tänään mitään muuta kuin lounastreffit äidin kanssa ja suhteellisen tehokkaan Rääkkiläkäynnin. Vatsan lihakset tuntuvat taas, joten tulin siihen tulokseen, että ujot vatsalihakseni ovat vain menneet piiloon irstasta kaljamahaani. Kyllä ne vielä palaavat.

Huomenna olisi hyvä keikka luvassa, mutta olen menossa vain siinä tapauksessa, että saan nimen listaan. Muuten ei ole varaa.

Tietovee

Tänään opiskelutekniikan tunnilla pohdimme erilaisten mind mappien eli opettajan mukaisesti AJATUSSIKERMIEN sekä TIETOVEEN käyttöä erilaisissa oppimistilanteissa.

Gallup: Tietääkö kukaan Doriannan lukijoista entuudestaan mikä on "tietovee"?

Voi tietovitura sentään mitä ajanhukkaa.

Naapurit, saunavuorot ja tv-luvattomuus ovat aiheuttaneet massiivista ahdistuneisuutta kuluneen illan aikana. Tänään kotiin tultuani ovikello soi enkä tietenkään avannut, koska seudulla tehdään tv-lupatarkastajien tehoiskuja. Kännykkä piippasi minuutin päästä tekstarin, jossa seinänaapuri tiedusteli josko tahtoisin vaihtaa saunavuoroa tuntia aikaisemmaksi huomenna. Häntä koipien välissä soitin naapurin ovikelloa ja pahoittelin, etten avannut ovea (tv:n äänistä, pyykkikoneesta ja valoista ei ole kovin vaikea päätellä läsnäoloani) ja lupasin saunavuoroni heidän käyttöönsä. Noin viiden minuutin päästä tästä ovikello soi uudestaan. Ajattelin että naapuri unohti sanoa jotain, joten avasin välioven ja kurkistin ovisilmästä. Käytävässä seisoi vieras, keski-ikäinen vaalea nainen, joka peitti kädellään ovisilmän huomattuaan että kurkistelin. Eli hyvin potentiaalinen tv-lupatarkastaja, en todellakaan avaa. Hiljaisen, vartin kestäneen kotisniikkailun jälkeen kirosin koko Yleisradion ja melutoosan alimpaan helvettiin, ja aloin harkita joko luopuvani kokonaan töllöstä tai hankkivani digiboksin.

Palatessani salilta pari tuntia myöhemmin postiluukusta oli tullut lappu jossa luki: "Hei! Olet kuulemma vaihtanut seinänaapurisi kanssa saunavuoroa. Olisiko sinulla vielä mahdollista vaihtaa tuntia aikaisemmaksi, sillä sisareni on tulossa kaukaa pohjoisesta ja tahtoisi saunoa klo 20? Kiittäen, alakerran naapurisi." Selitä siinä sitten post-it-lapulla, miksi et avaa naapurillesi ovea - toisaalta teki mieli kysyä, että miksi helvetissä aikuinen ihminen peittää kädellään ovisilmän?

Tosiaan, kaikista turhin turhamaisuus on saanut minut kahtena peräkkäisenä päivänä salille. Rannoilla juokseminen menee talvisin usein maisemien katseluksi ja fiilistelyksi, joten funktionaalisen liikunnan kannalta yritän raahata perseeni Rääkkilään (=kuntoklubille) edes vähän useammin kuin viime kuukausina. Alku on ollut nyt ihan lupaava, mutta salilla näytän edelleen trendikkäiden superhoikkien superihmisten rinnalla eksyneeltä virtahevolta. Toivoa sopii, että turhamaisuuteni voittaisi tällä kertaa mukavuudenhaluni ja näkisin ensimmäistä kertaa jonkun fyysisen saavutuksen itsessäni - vatsatautilaihtumiset kun eivät valitettavasti kestä.

Blame it on my youth

Opiskelu tuntuu ihan vitsiltä, kun aikataulu on älyttömän väljä - tänään nukuin tyylikkäästi puoli kahteen ja menin neljäksi töihin. Parin tunnin työvuoro oli aika hengailua ja lukuunottamatta Diapamilla pumpattua elämäntapaidioottiasiakasta suhteellisen rentoa. Kahvihuoneen yllättävä keskustelu muistutti etäisesti lähestyvistä firman pirskeistä ja aloin moralisoida itseäni jo valmiiksi. Omatuntoni ei ole valitettavasti kännissä yhtä hyvä kuin itsetuntoni, joten hyvänolon tavoittelu ylittää silloin sekä hyvän maun että kaikki omat rajani. Pitää olla varuillaan.

Hippimuori vanheni tänään vuosikymmeniä ja viiletettyäni tuhannen kiireessä kaupungilla sain hankittua lahjaksi tietysti juuri sen kirjan, jonka muori jo valmiiksi omisti. Ja piti vielä omistuskirjoitellakin mokoma palautuskelvottomaksi. Istuimme töiden jälkeen vakkarissa parien gintonicien ajan josta lähdin kuuntelemaan upeaa Victoria Tolstoyta. Mimmi veti jatsia melkoisen popisti, mutta helvetin taidokkaasti ja rouheasti. Levy on hankintalistalla ensimmäisenä heti viemärinavausaineen ja vessapaperin jälkeen - hurmaavaa.

Kohtasin jonossa myös Eksän ja EksänEksän, kahdestaan. Ensimmäinen ignoorasi ja vältteli katsekontaktia, jälkimmäinen yritti murhata katseellaan. Kuolen kyllä pelkkään termistöön, jos EksänEksästä tulee vielä EksänEntinenEksä eli EksänNykyinen. Välillä väsyttää olla tiettyjen katseissa ja mielissä tämmöinen ämmä, mutta kaikkia mielikuvia ja ikäviä kokemuksia ei pysty paikkaamaan jälkikäteen, vaikka olisinkin kuinka pahoillani. Kuten Victoria lauloi tänään, "blame it on my youth".

And all that jazz

Onko mitään järkeä jäädä baariin istumaan yksin tovereiden lähdettyä, saada komeaa miesseuraa, jutella elämästä pilkkuun asti, saada saatto seuran kannalta aivan väärään suuntaan ja sitten erkaantua ilman kummempaa kontaktia?

Ehkä sitoutumispäätöksen kannalta juu. Ventovieras sitäpaitsi muistutti niistä tärkeistä asioista, jotka ehkä välillä unohtuvat. Hämmentävää oli, miten en halunnut katsoa tyypin kivoja silmiä ja miellyttävää ulkomuotoa, kuuntelin vain ja vilkuilin sivusilmällä, ehkäpä siksi etten hairahtuisi epäolennaisuuksiin.

Viikonlopun plussa:
-Ehkäehkäehkä-päätös lähteä Lontooseen Ronjan kanssa uutenavuotena. Ei nyt sentään pussailukontaktien takia, vaan puhtaan hauskanpidon. Budjetti pitää repiä jostain, ja toivon todella että reissu onnistuisi.

ja miinus:
-Kohtasin perjantaina Eksän baaritiskillä ja tilanne haki elokuvista vertaistaan. Uskomatonta seistä entisen lähimmän ihmisen vierellä monta minuuttia keksimättä mitään sanomista. Onneksi ei sentään lentänyt oluet silmille - vaikka olisin sen varmasti ansainnutkin.

Olen ajanut hiomavaunulla sumuisena aamuna

Enpä ole ennen herännyt puoli kuudelta aamulla puheluun, joka alkaa lauseella:

"Mun kaltainen mies tarvitsee sun kaltaista naista!"

Ja sitten puolisen tuntia suitsutusta siitä miten olen mahtava. Onhan ne maailmat joo hieman erilaisia, jos toinen menee nukkumaan aamukuudelta, toinen herää silloin. Törkeän pökertävän vittumaisen imartelevaa ja siihen päälle kaiutinpuhelimesta "Minä suojelen sinua kaikelta".

Leikitään ja työskennellään yhdessä, mutta ei helvetissä seurustella.

Laila löytyi

Ostin viimeisillä rahoillani Scandinavian Music Groupin tänään julkaistun levyn "Missä olet Laila?", jota kelpaa kuunnella perjantaista opintotukea odotellessa. Aika herkkää, todella folkia, SMG:n paras levy. Arvioin ehkä myöhemmin.

Laila siis löytyi kuten myös tilapäinen mielenrauha.

Ihanaa, että voin olla solmussa keskimäärin joka toinen päivä, ja että se on täysin sallittua, koska olen vielä vastuuton nuori. Erityisen kivaa on myös se, että eilisen hoidokkivauvan äiti palasi kotiin pari tuntia kestäneen itkukohtauksen jälkeen ja erkanimme beibin kanssa molemmat yhtä tyytyväisinä äidin saapumisesta. Joojoo, söpö on ja kaikkea, mutta kyllä kurkku suorana huutava vauva on parasta ehkäisyvalistusta.

Vittu

Taas näitä päiviä.

Vihaan Facebookia ja sitä, että se vie yöuneni. Vihaan vielä enemmän sitä, että tänään sivusto on todennut tunnuksessani ongelman eikä päästä toistaiseksi kirjautumaan - etenkin kun sain vihdoin eilen kontaktin maailmalla tapaamaani yhden illan pussailukaveriin. Vihaan sitä, etten osaa sanoa "ei", ja olen menossa tänään 8h koulupäivän jälkeen lapsenlikaksi. Vihaan huonoa luennoitsijaa, joka ei opeta mitään vaan rupattelee televisio-ohjelmista ja muusta mukavasta parhaimmillaan kuusi tuntia päivässä. Vihaan vihaan vihaan ihan vitusti Naapuria, joka ei ole soittanut vaikka olen jättänyt soittopyynnön monta päivää sitten ja asiani koskee vieläpä työasiaa. Vihaan sitä, että olen näin helvetin heikko välillä.

Jotta elämässä säilyisi edes jonkinlainen perspektiivi enkä repisi persettäni kappaleiksi omien pikkuvitutuksien takia, niin vihaan myös Burman sotilasjunttaa ja Tehyn kuoppakorotusta

Ja tietty Sauli Niinistöä.