We love you, just the way you are, if you're perfect

Oikeasti.

Haluaisin käydä heittämässä tämän vitun läppärin lähimpään helvetin vesisaaviin. SkypeMeseChatChatChatEmail, olethan koko ajan tavoitettavissa ja käytettävissämme??? Pikaista vastausta odotellen, asap, ystävällisin terveisin...

Nyt sain vielä nootin yhdestä laiminlyönnistäni ja itkettää vaan koko touhu. En osaa nostaa käsiäni pystyyn tarpeeksi ajoissa ja sanoa "nyt en yksinkertaisesti ehdi" vaan uin sitten siinä paskameressä, johon on päästy juosten kusemalla monta pikkuduunia.

Nyt hiilaritainnutus, itkuraivarit ja takaisin työn pariin.

Tiivistelmä, valitus & romanttinen loppukaneetti

Tiivistelmä:

- Sain juuri sen harjoittelupaikan mitä unelmoinkin.
- Joudun vaihtamaan leiriä ja hankkimaan Macin kyseisen duunin takia.
- Täysin tipaton kesti kolme viikkoa, kännitön jatkuu edelleen.
- Elän Sankarilassa päiväkausia putkeen ja kotona käyminen vain tyhmenee eksponentiaalisesti.

Valitus:

Vihaan huhtikuussa sitä, että raatamisen määrä vain lisääntyy ja lisääntyy ja tiedän sen loppuvan vasta syyskuussa - paitsi että harjoittelupestin takia oikeastaan vasta marraskuussa! Muut odottelevat kesälomaa 2009, itselläni on tähtäimessä joku heinäkuu 2020. Jos silloin onnistuisin olemaan vain yhdessä duunissa, jossa saisin röyhkeän kolmen viikon oikean loman. Siis sellaisen jonka aikana ei täytyisi tehdä mitään muutakaan työtä.

Liu'un putkessa vauhdilla eteenpäin ilman että joudun edes näkemään kamalasti vaivaa sen eteen. En osaa kieltäytyä pikkuduuneista, mutta nyt alkaa kädet loppua kesken, lasti kasaantua ja kamelin selkää painaa.

Kesä arveluttaa ja vituttaa jo valmiiksi, Sankari kun aikoo linnoittautua silloin ruhtinaalliselle lomalleen landelle, kun minä olen pedannut kesäkuukausiksi itselleni kolme enemmän tai vähemmän päällekkäistä työtä. On se kiva istua kotikoneella yksin leutoina kesäkuun iltoina niska limassa.

Romanttinen loppukaneetti:

Olen edelleen umpirakastunut. Se kyllä kantaa aika monen työuupumussuonsilmän ylitse.

Better

Tiptop, nyt se on ajaksi X ohitse. Dokaaminen nimittäin. Vedin sellaiset överikännit perjantaina, että poden darraa kolmatta päivää. Vaikka fyysiset oireet alkoivat helpottaa eilen illalla, on päänsisäinen morkkis vielä aika ruhtinaallinen.

Eikä se oikeastaan johdu siitä, että olisin tehnyt mitään erityisen typerää - Ronjan ja Sankarin mukaan puhelin mukavia ja olin muutenkin suhteellisen oma itseni. Paitsi aivan kaatokännissä. Kotiin päästyäni sammuin pariksi tunniksi ja syleiltyäni aamulla tunnin vessanpyttyä ennen töihin lähtöä oli niin alhainen olo, etten todellakaan halua kokea sitä nöyryyttä enää tällä vuosikymmenellä.

Aamulla meinasi muuttua itkuksi, kun nousin väärällä jalalla ja käsitimme Sankarin kanssa toisiamme enemmän tai vähemmän väärin. Äsken tunnin puhelimessa höpöteltyämme mieleltä vieri kiviröykkiöitä, kun tajusin miten vähän kinalla lopulta oli merkitystä, etenkin kun olemme molemmat aika lyhytvihaisia.

Ei tämä ole ikuista prinsessahattaraa, mutta itseasiassa yhteiseksi muovautuva arki tuntuu paljon enemmältä. Aidommalta. Omalta elämältä juuri sellaisena kuin haluan sitä elää.

Rähmää

Mitä tuo tuollainenkin on, että ensin tuppaa nättiä sunnuntaista kevätaurinkoa ja heti seuraavana aamuna rähmii lunta taivaan täydeltä? Olen ollut tässä viimeiset kolme kuukautta sillä kannalla, että jos ei kerran tullut jouluksi lunta niin jääköön tulematta kokonaan. Himoitsen jo nyt uusia luvattoman kalliita tennareita, mutta olen antanut itselleni luvan ostaa ne vasta lumien sulettua. En kuitenkaan malttaisi olla pitämättä niitä ja tuolla loskamössössä turmelisin ne kuitenkin jo ennen kesää.

Kesä. Mmmmmmmm.

Jyrsijä

Perjantai-illan tiskirättiolo. Kaikilla on varmasti bileet, hauskaa ja paras meininki mitä ikinä, juuri nyt kun minä kökin kotona. Tällä tunteella ei ole tietenkään mitään tarttumapintaa todellisuuteen, mutta kyllä se silti järsii mieltä terävähampaisen hamsterin tavoin.

Mutta! Huomenna töitä, sen jälkeen iltapalaveri. Ei auta.


Sqviik.

Mitäpä jos sä pelkäät turhaan

Olen ollut viime aikoina liian kiireinen ja hyväuninen päivitelläkseni kotioloissa blogia, joten on päässyt vähän unohtumaan koko Dorianna. Noh, pitänee vähän tässäkin taas rutinoitua.

Pelkään vähän rakentaneeni onneni hatarasti vain yhden ihmisen varaan. Suhteessa ei ole mitään kummempia ongelmia, pidän Sankarista edelleen yhtä paljon kuin ennenkin, syvemmin vain. Takaraivossa kuitenkin huutaa se ajatus siitä, että mitä jos se sankarilinnoitus romahtaisi yllättäen ja olisin aivan tyhjän päällä. Ajatuksen varjolla olen keksinyt itselleni kaikennäköistä aktiviteettia arjen perusrientojen päälle: ilmoittauduin täysin impulsiivisesti hetken mielijohteesta joogakurssille ja aloitin pänttäämisen viikkojen päästä olevaan tenttiin. Olen päässyt tänä vuonna suorittamisen noidankehästä irti, mutta nyt yritän päästä siihen takaisin saadakseni muutakin sisältöä elämään kuin parisuhteellisuuteni.

Miettiessäni asioita jotka tekivät minut ennen Sankaria onnelliseksi tulen lähinnä surulliseksi tai alan potea etovaa itseinhoa.

Kunhan päivät pitenevät

Etukäteen murehtiminen oli täysin turhaa - reissu oli kaikin puolin ihana, emme kinastelleet lainkaan ja ihmeellisintä kyllä, paluulennolla Sankari tuntui olevan henkisesti eniten lähellä mitä koskaan aikaisemmin. Kun ero koitti kotipuolessa, tuntui ihan puolituisen hölmöltä. Alituinen höpöttely ja vastakaiku oli poissa, ja oli niin pimeää palata yksin omaan tyhjään kotiin.

Sain matkasta ihan järjettömästi energiaa: haluan laittaa elämäni mallilleen, tehdä suursiivouksen ja soitaa vihdoin sille sähkömiehelle joka voisi tehdä jotakin epänormaalisti toimiville lamppusysteemeilleni. Haluaisin viihtyä täällä jälleen etten haikailisi alituiseen Sankarilaan, sillä nykyään se kotoisuuden tuntu tulee lähinnä vain siellä. Jos saisin takaisin tänne sen oman pesän fiiliksen, niin voisimme viettää yhdessä myös täällä aikaa - toistaiseksi Sankari on nimittäin käynyt luonani tasan kaksi kertaa.

Aion myös laittaa epämääräiset paperikasat järjestykseen, pitää raha-asioistani parempaa huolta, maksaa opintotukea takaisin sekä tehdä kaikki viime vuodelta roikkuvat kouluhommat loppuun. Hyvin onnistunut kännitön helmikuu jatkukoon ja samoin säännölliset uinti- ja juoksureissut.

Minimoimalla lisästressitekijät kiireinen kevät tuntuu paljon helpommalta, organisoidummalta ja miellyttävämmältä. Kokemusta on.

My Wish

Olen lähdöstä todella innoissani, mutta vähän myös kauhuissani. Jännittää. Pelkäään konflikteja, en halua olla hankala, en haluaisi Sankarinkaan olevan.
Olen kuullut pariskunnista jotka eroavat häämatkalla, koska puolison luonteen pimeät puolet paljastuvat vasta poikkeavissa tilanteissa vieraassa ympäristössä. Onneksi tämä ei ole häämatka, kaukana siitä, vain lyhyt irtiotto arjesta kummallekin vieraassa kaupungissa. Tämä on myös ensimmäinen lomamatkani koskaan poikaystävän kanssa, aiemmin olen reissannut vain kaveriporukalla tai yksin.

Tietty haluan upeiden matkakokemusten, loistavan ruoan ja kaupunkitunnelman lomassa vähän keskinäistä siirappia ja hömppää. Yritän pitää parhaani mukaan kurissa välillä mieltäni vaanivaa skepsismin siementä, joka on päässyt viimeaikojen itkukohtausten ja väärinymmärrysten takia aivan turhan pinnalle. Ennemmin haihattelen vaaleanpunaisia kuin märehdin tyhmiä ja antaudun väsymyksen ja typerien hormonien armoille.

Adios!

Voi itku

Taitaa jäädä hormoniensyöntini lyhyeen jos tämä vitun pillitys jatkuu vielä yhtään pidempään. Taukoamatta, kolmen vartin bussimatkan Sankarilasta kotiin valutin vesiputouksia, todella typerän jutun takia jonka olimme jo sopineet. Eikä lämmin suihku tai mikään auttanut kotiinpäästyäni, edelleen nieleskelen suolaista palaa kurkussani.

Vartti aikaa saada punaiset silmät valkaistua ja ääni tasattua ennen kuin lähden lapsenlikaksi. Ja kolme päivää aikaa päästä yli tästä estrogenimyrskystä, ennen yhteistä matkaa.

Ei ymmärrä

Olen potenut tänään ihan jumalatonta morkkista eilisillan kevyestä juhlimisesta vaikka ei ole edes darraa, vaikken tehnyt edes mitään tyhmää. Mitä helvettiä tämäkin on nyt olevinaan?

Juhlinnan syy oli työsopimuksen jatkuminen! Eli hämmentävästä morkkiksesta huolimatta ihan tosi jees.

Big Wheel

Ensimmäiseksi ja päällimmäiseksi. V-i-t-u-t-t-a-a ihan saatanasti tämä tekemättömyys. Leikkikoulua ei ole nimeksikään, ja työtunnit ovat aivan minimissä. Olen niin käsittämättömän turhautunut ja vihaan tätä kotona pyörimistä ja tekemisen puutetta.

Olen kuitenkin perusluonteeltani työnarkoottinen orava ja tarvitsen pyörän jossa juosta, muuten ei pysy pää kasassa. Haluan suorittaa ja tehdä. Saavuttaa. Menestyä.

Eniten kuitenkin pelottaa se jatko: jos maaliskuussa ei olisikaan duunia, tästä tulisi normaali olotila. Ei helvetti.

Keskeneräinen

Jos tuossa maailmantalouden taantumassa on mitään hyvää, niin ainakin se on herättänyt minut henkilökohtaisesta taantumastani. Nyt ei ole varaa lojua laakereillaan, kaikkeen pitää varautua ja hätäsuunnitelmalistanikin on hiottu viimeisilleen.

Opin tuossa äsken, että jos aion saada mitään töitä vapaapäivänäni yksiössäni tehtyä, niin hyvä aloitus on sängyn petaaminen ja arkivaatteiden pukeminen; jos olen liian kotoisasti pyjamahousuissa niin kuukahdan varmasti sopivan tilaisuuden tullen sängylle lojumaan naistenlehden kanssa.

Eli nyt vaan ponnari tiukalle ja farkut jalkaan, taulukko-ohjelma auki ja ennakoivan fiksua työpanosta.

Kuukausi vielä epätietoisuutta.

Ihmiset jotka tietävät liian tarkkaan toistensa pahat teot

Perusteellisen kaappihuseeramisen yhteydessä laskin äsken, että omistan kymmenen (10) pikkumustaa, joista käytän todellisuudessa yhtä. Sitäkin ehkä kolmesti vuodessa.
Note to self: Ensi kerralla osta kaupasta jotain käytännöllistä ja fiksua - esimerkiksi sukkia, joita omistan hätinä sen seitsemän paria, ja joita pyykkipäivän viivästyessä pesen toistuvasti lavuaarissa.

Sankari nosti osakkeensa takaisin ylös viemällä minut tänään aamiaistreffeille ja olemalla taas oma hurmaava herrasmiesmäinen itsensä. Pikkujuttuhan se viikonloppuinen tavallaan oli, mutta itseluottamukseni vaati sen jälkeen ripauksen lässytystä ja tunnehaihattelua normalisoituakseen.

Satuin myös äsken lupautumaan vauvakaitsijaksi parin viikon päästä - on muuten ehdottomasti paras keino välttyä omalta vauvakuumeelta! Huhu kertoo, että beibin äiti on ollut joitakin vuosia sitten pussailuväleissä Sankarin kanssa, mikä sinänsä on vähän huvittavaa. Tässä kylässä en kyllä enää ihmettele mitään linkkejä ihmisten välillä, sen verran perverssejä nämä kuviot toisinaan ovat.

I Need Some Fine Wine And You, You Need To Be Nicer

Lauantai-iltana tuli ensimmäinen yhteentörmäys ja pikkukolhu. Minä ajoitin tietämättömyyttäni väärät sanat huonoon hetkeen, Sankari tulkitsi pointtini väärin ja tiuskaisi ennenkuulumattoman ruman kommentin. Tapahtuneen jälkeen molemmat olivat tilanteesta äärimmäisen järkyttyneitä, mutta loukattuna ja epävarmana olin hiljaa ja vetäydyin, kun taas Sankari halusi varmistella alituiseen pyydellen anteeksi.

Sosialisoiminen isossa porukassa tämän jälkeen oli vähän rankkaa, mutta en halunnut tehdä typerästä väärinymmärryksestä sen isompaa draamaa. Eilen sitten lepyteltiin enemmän tai vähemmän aamuviidestä puolilleöin ja ilma alkoi vähitellen puhdistua - tosin itselläni kestää kyllä toipua tästä vähän aikaa, vaaleanpunaisten lasien rikkoutuminen vaatii kuitenkin sulattelemista ja nuolen mielelläni haavojani vähän aikaa yksin kotona.

Juuri tällaisina epävarmuuden hetkinä keksin aina uudelleen, että nytpä olen täydellinen, viaton ja ylivoimainen superihminen.

I Don't Want The World, I Want You

Olen rukoillut ja tuskaillut tänään uuden epäjumalani Ebookersin edessä useamman tunnin sormet ja varpaat ristissä alati muuttuvien lentoaikataulujen kanssa. Sankarille ja itselleni sopivin ajankohta olisi jo ensi kuussa (hei hei loskahelvetti!) ja matkan lyhyyden takia lentojen tulisi olla mielellään aamusta ja illasta. Huomenna illalla vinkuu Visa, joten siihen asti saan vielä repiä hiuksiani venkslaavien kellonaikojen kanssa.

Oikeasti, jos joku olisi väittänyt vuosi sitten että vietän ystävänpäivää unelmieni miehen kanssa Etelä-Euroopassa lekotellen olisin nauranut räkäisesti päin naamaa.
Kyllähän tuo voittaa kuusinolla viime vuoden A-virukset ja Kill Bill -angstit.

Sankarianoppiehdokas

Oli kuulemma tokaissut seuraavan suhteellisen huvittavan lauseen Sankarille:

"Älä sie nyt kuule murehi sitä teidän ikäeroa, on Sauli Niinistölläkin puolta nuorempi vaimo, elä sie vaan nyt onneas kun sitä kerran on tarjolla!"

Ja kutsu sunnuntaipäivällisille kävi, ehkä jo tällä viikolla. Jaiks.

Erase And Rewind

Olen pesinyt Sankarilassa viikon putkeen ja käynyt kotona lähinnä vaihtamassa vaatteita, tsekkaamassa postia ja tekemässä satunnaisia työjuttuja. Vuosi vaihtui Tokoinrannassa pussaillen, ilotulitteita ihaillen ja tähtisadetikuilla leikkien. Lupauksia tuli kaksin kappalein, yksi turhamainen ja yksi käytännöllinen. Onnistuin myös hankkimaan itselleni uudenvuodenpäiväksi käsittämättömän krapulan eikä uudenvuodenpäivänä auttanut kuin itkeä telkkarin edessä Rautavaaran hienojen biisien tahdissa.

En haluaisi katua tiettyjä tekojani mutta nyt tuntuu siltä, että pyyhkisin historiaani jos se vain mitenkään olisi mahdollista - ihan vain helpottaakseni omaa oloani. Tietyt teot ovat olleet yksinkertaisesti tyhmiä, ajattelemattomia, impulsiivisia ja huonolla harkinnalla tehtyjä. Niitä ei missään nimessä pidä muistaa hyvällä, leijua siinä muistossa ikäänkuin se olisi jotenkin positiivinen. Kaikella ei ole tarkoitusta tai merkitystä. Minä en ole enkeli.

Kuristaa se tietoisuus siitä, että on olemassa asia jota en koskaan tule kertomaan Sankarille.