Lauantai-iltana tuli ensimmäinen yhteentörmäys ja pikkukolhu. Minä ajoitin tietämättömyyttäni väärät sanat huonoon hetkeen, Sankari tulkitsi pointtini väärin ja tiuskaisi ennenkuulumattoman ruman kommentin. Tapahtuneen jälkeen molemmat olivat tilanteesta äärimmäisen järkyttyneitä, mutta loukattuna ja epävarmana olin hiljaa ja vetäydyin, kun taas Sankari halusi varmistella alituiseen pyydellen anteeksi.
Sosialisoiminen isossa porukassa tämän jälkeen oli vähän rankkaa, mutta en halunnut tehdä typerästä väärinymmärryksestä sen isompaa draamaa. Eilen sitten lepyteltiin enemmän tai vähemmän aamuviidestä puolilleöin ja ilma alkoi vähitellen puhdistua - tosin itselläni kestää kyllä toipua tästä vähän aikaa, vaaleanpunaisten lasien rikkoutuminen vaatii kuitenkin sulattelemista ja nuolen mielelläni haavojani vähän aikaa yksin kotona.
Juuri tällaisina epävarmuuden hetkinä keksin aina uudelleen, että nytpä olen täydellinen, viaton ja ylivoimainen superihminen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti