Etukäteen murehtiminen oli täysin turhaa - reissu oli kaikin puolin ihana, emme kinastelleet lainkaan ja ihmeellisintä kyllä, paluulennolla Sankari tuntui olevan henkisesti eniten lähellä mitä koskaan aikaisemmin. Kun ero koitti kotipuolessa, tuntui ihan puolituisen hölmöltä. Alituinen höpöttely ja vastakaiku oli poissa, ja oli niin pimeää palata yksin omaan tyhjään kotiin.
Sain matkasta ihan järjettömästi energiaa: haluan laittaa elämäni mallilleen, tehdä suursiivouksen ja soitaa vihdoin sille sähkömiehelle joka voisi tehdä jotakin epänormaalisti toimiville lamppusysteemeilleni. Haluaisin viihtyä täällä jälleen etten haikailisi alituiseen Sankarilaan, sillä nykyään se kotoisuuden tuntu tulee lähinnä vain siellä. Jos saisin takaisin tänne sen oman pesän fiiliksen, niin voisimme viettää yhdessä myös täällä aikaa - toistaiseksi Sankari on nimittäin käynyt luonani tasan kaksi kertaa.
Aion myös laittaa epämääräiset paperikasat järjestykseen, pitää raha-asioistani parempaa huolta, maksaa opintotukea takaisin sekä tehdä kaikki viime vuodelta roikkuvat kouluhommat loppuun. Hyvin onnistunut kännitön helmikuu jatkukoon ja samoin säännölliset uinti- ja juoksureissut.
Minimoimalla lisästressitekijät kiireinen kevät tuntuu paljon helpommalta, organisoidummalta ja miellyttävämmältä. Kokemusta on.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti