Better

Tiptop, nyt se on ajaksi X ohitse. Dokaaminen nimittäin. Vedin sellaiset överikännit perjantaina, että poden darraa kolmatta päivää. Vaikka fyysiset oireet alkoivat helpottaa eilen illalla, on päänsisäinen morkkis vielä aika ruhtinaallinen.

Eikä se oikeastaan johdu siitä, että olisin tehnyt mitään erityisen typerää - Ronjan ja Sankarin mukaan puhelin mukavia ja olin muutenkin suhteellisen oma itseni. Paitsi aivan kaatokännissä. Kotiin päästyäni sammuin pariksi tunniksi ja syleiltyäni aamulla tunnin vessanpyttyä ennen töihin lähtöä oli niin alhainen olo, etten todellakaan halua kokea sitä nöyryyttä enää tällä vuosikymmenellä.

Aamulla meinasi muuttua itkuksi, kun nousin väärällä jalalla ja käsitimme Sankarin kanssa toisiamme enemmän tai vähemmän väärin. Äsken tunnin puhelimessa höpöteltyämme mieleltä vieri kiviröykkiöitä, kun tajusin miten vähän kinalla lopulta oli merkitystä, etenkin kun olemme molemmat aika lyhytvihaisia.

Ei tämä ole ikuista prinsessahattaraa, mutta itseasiassa yhteiseksi muovautuva arki tuntuu paljon enemmältä. Aidommalta. Omalta elämältä juuri sellaisena kuin haluan sitä elää.