Syksy vilisee silmissä ennätysvauhtia ja tekemättömien asioiden lista varjostaa muuten niin aurinkoista arkea. Majailen alituiseen Sankarilassa, ja kummankin puheissa vilisee salakavala "me". Tänään minä jäin Hesarin ja aamukahvin kanssa sänkyyn, kun Sankari lähti juoksemaan kylmään ulkoilmaan - voisin elää pelkästään näitä täydellisiä aamuja.
Toki kuvittelen akuankkamaisesti, että nyt on sattunut kertakaikkisen liian hyvä tuuri ja kohta maailma vetää maton alta. Mutta tällä kertaa minä en sössi tätä onneani, en. Se myönsi ottaneensa riskin nuoruuteni kanssa, miten mahdollista onkaan, että mieleni muuttuu seuraavien vuosien aikana. Onhan siinä vissi pointti - minä aion elää opiskeluaikani kuten olen suunnitellut Sankarista huolimatta, lähteä ensi vuonna ulkomaahan, tehdä kaiken kuten itse parhaaksi näen. Ja tottakai on mahdollista, että mieleni muuttuu - jos kuitenkin olisin sen verran kasvanut, etten tekisi mitään päätöksiä missään asiassa yhtä impulsiivisesti ja lapsellisesti kuin aiemmin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti