Vietin viikonvaihteen Sankarilassa ja nyt pitäisi jollain ilveellä tottua arkeen ja omaan kotiin. Ja siivota. Flunssan helpotuttua uskalsin jo lähteä lenkkipolulle ja muutenkin tuntuu pitkästä aikaa todella "terveeltä" - kesän lopulla aloitettu dieetti tepsii (eikä edes vituta) ja viime kuukauden alkkistelunkin jälkeen maksa on saanut vähän levättyä.
Launtaina olivat siis varsin juhlavat deitit, mutta sunnuntai vei rauhallisessa välittömyydessään voiton - aamukahvia sängyssä, iltapäiväkävely lähiössä, tallentavan digiboksin antia, minä Hesarin ääressä ja Sankari keittiössä kokkaamassa. Villasukkia, villapaitoja, leffa ja lämpöä. Olen usein karttanut juuri tällaisia överimukavia kotileikkihenkisiä idyllejä, mutta nyt jokin jossain oli taitanut naksahtaa. Ehkä juuri siksi, ettei tarvinnut koko ajan velloa siinä ällösöpössä toisen palvonnassa vaan pystyi oikeasti keskustelemaan fiksuja ja pitämään hauskaa. Sillä on oma elämä ja kuviot, ja se on hiton hyvä juttu.
Oma historia alkaa valitettavasti tökkiä itseä urakalla siinä vaiheessa, kun joku jolla on todella väliä alkaa kysellä siitä. Tiedän niin joutuvani jossain vaiheessa kuseen Sankarin ilmiömäisen hyvän muistin takia - ei niin että olisin joutunut sepittämään sille mitään, mutta näiden piirien leikeissä on muitakin laulavia osapuolia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti