Atlantin takainen psykopaattikanaemo (=perhetuttu/isän entinen hoito) pilasi päiväni niin totaalisesti järjestämällä kunnon shown siitä miten minä olen valehtelija, kun olen "keksinyt päästäni koko suhteen" ja sekoittanut hänen tyttärensä pään moisilla väärinkäsityksillä (tytär itse oli arvannut, käyttänyt minua vain "varmana lähteenä"). Kymmenen vuotta aitiopaikalta sen säälittävän yksipuolisen pyydystysyrityksen seuraamista, heidän tuttavapiirinsä avautumista aiheesta ikään kuin olisin joku saatanan juorujen kaatopaikka, ja nyt minä olen se kusipää. Ladyn mielestä olen siis ihan omasta päästäni keksinyt kaiken. Isänikin on kyllä suhteellisen nilkki - kiva kieltää nyt koko asia, jos sen on jo aikaisemmin myöntänyt. Please, jos olisin voinut mitenkään kersana valita, niin olisin kernaasti jättänyt koko naurettavan farssin seuraamatta.
En todellakaan aio leimautua valehtelijaksi sen perusteella, että se olisi kauniimpaa joidenkin feikki-idyllin kannalta. Piste. Mutta jotain positiivista sentään: enää ei ole mitään velvoitetta olla tekemisissä sen ämmän kanssa. Kansainväliset kohteliaisuusrajat kun on ylitetty puolin jos toisin. Leikkiköön niitä vitun omia "Finland is my life" -harhaisia Kauniita ja rohkeitaan valkoisten säleaitojen paisteessa, minä poltan täällä päreeni, katkaisen kaikessa hiljaisuudessa kaikki yhteydet ja luukutan Pohjannaulaa. Repiköön siitä sitä vitun sisua ja Suomi-asennetta.
"Jos mulla silmät vuotaa, se vain hikeä on." Saatana.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti