Takuut loppu

Olin viikon keuhkoputkentulehduksessa ja koneen sisältä pamahti virtapiuhan "alusta". Olen manannut niin maan perkeleesti kaikille kaikkialla, että pelkkä uupumus on aiheuttanut ainakin tilapäisesti zen-munkin tyyneyden. Myös kaljalla saattaa olla tekemistä asian kanssa.

Eilen kirjoitin Isosiskon innoittamana mielikuvitusharjoituksen - tosin hyvin todellisuusläheisesti. Toiveideni metatodellisuus oli lopulta aika itsekeskeinen, ja se toteutumattomaksi jäävä ihmissuhdekin tuntui lopulta päälleliimatulta omien itsensäkehitysunelmien rinnalla. Ehkä se huono mielikuvitus tulee juuri siinä esille, että tiedän kykeneväni muuttamaan itseäni tietyissä asioissa parempaan päin, mutten pysty päättämään mitään toisesta riippuvaa tai edes haaveilla siitä leimattuani sen mahdottomaksi.

Bang bang you shot me down

Liika riehuminen, stressi ja vanhan flunssan väheksyminen tekivät matit ja tepposet ja nyt olen oikeasti kipeä. Kuume sahaa 38-asteen rajalla ja vaikka en ole yhtään räkäinen, sattuu rintakehään niin maan perkeleesti eikä ääni kestä viidenkään minuutin puhelinkeskusteluja. Kaksi tuntia hereillä on maksimi, ja olen vain nukkunut koko päivän. Aamulla lääkäriin, jos saisin sieltä jotain tainnutusnappeja.

Viikon biisi:
Olisikohan Nancy uskonut tuolloin, millaisen merkityksen Tarantino biisille lopulta antoi? Vaikuttavaa.

14.2

Mitä merkittävää silloin tapahtuukaan?

-On paahtoleivän viimeinen käyttöpäivä.
-Matkakortillani voi matkustaa viimeistä päivää.
-Palautan maailman typerimmän esseen - ajallaan.
-Siskopuoli paleltuu penkkarirekkaan, koska ei osaa pukea tarpeeksi päälle.
-Ostan pitsaa ekstratomaattimurskalla ja katson Kill Billin toisen osan.

Jos kukaan (erityisesti joku jenkkitutuistani) kohkaa mitään rakkaudesta, romantiikasta tai muustakaan vaaleanpunaiseen viittaavasta, lupaan oksentaa sinipunaisia ruusunkukkia piikkeineen.

VAROITUS:
Näin äsken ensimmäistä kertaa Kill Billin.

But the only soldier now is me

Peluri sitten otti ja lähti lätkimään eksänsä nurkista, joten sain sen tänne yhden yön riesaksi. Kantani seurustelemattomuuteen vahvistuu koko ajan, ja ylipäätään näiden neliöiden jakaminen vähäksikin aikaa jonkun kanssa on käsittämättömän vaikeaa. Peluri miinusti pisteitään vielä käyttäytymällä hieman kurjasti ja lopulta kuorsaamalla. Niih.

Tällä viikolla on vain opiskelua, edeltävien viikkojen rästien paikkaamista ja joitakin produktiotöitä, mutta duunipaikalle ei tarvitse mennä kuin vasta lauantaina. Isosiskon lainaama Tarantino-boksi kyllä vähän houkuttelee lusmuilun tielle, mutta kunhan en baariin eksyisi.

Viikon biisi on tällä kertaa Suzanne Vegan Marlene On The Wall. Feminististä hemppaa siitä miten seinäjuliste tuijottaa tekemisiäsi ja pitää kirjaa miehistäsi.

Kerro jotain uutta

Jotkut ihmiset on vaan niin vitun daijuja, etteivät millään tajua kilttejä vihjeitä vaikka kuorruttaisin ne marsipaanilla ja mantelimassalla. Koska tosielämässä olen oikeasti niin mukava, nieleskelen hymyillen tätä kitkerää henkistä ämmäilyäni samalla kun kasvatan kyrpävuoristoa otsaan.

Ei tässä mitään muuten, ihan tehokas päivä - Ikea-reissu, pari hiton hyvää luentoa ja antoisa työpalaveri puoleenyöhön. Eikä tämä tästä valvomalla parane, joten katsotaan huomenna uusiksi.

Nyt tää menis ostaa kahvia ja sitten kouluun ja sitten töihin, jooko

Unohdin sitten sen olennaisen jutun, että jos runnon ja rustaan kalenterin aamusta yöhön täyteen, niin mielenterveyden kannalta iltakymmenestä eteenpäin koulujuttujen kirjoittaminen on aika päänsä seinään hakkaamista - varsinkin kun takana on 12h työ- ja juoksemispäivä. Mutta vituttavin pointti on siinä, ettei SE UNI TULE SITTEN OLLENKAAN kun ylikierrokset sekoittavat päätä kellon läpeensä. Ja tänään sama aikataulu.

Onneksi koulussa on yksi ihana mies ja saan piristää päiviäni hömppäilemällä pikkutyttömäisillä ajatuksillani silloin tällöin. Ei mitään vakavaa, mikä on aivan mahtavaa.

Home sweet island

Maailman kanssa oppii silloin tällöin elämään.

Tänään on ollut oikein hyvä päivä. Aurinko paistoi ja kävelin lähikauppaan, josta sain ostettua tuoretta sushia (?) ja vastatehtyjä laskiaispullia (?), sunnuntaina. Laskiaispullakahvien ääressä ihastelin Citystä Herra Ylpön kotikulmarakkautta - herra kun on naapuri - ja mietin miten siistiä on olla vihdoin juurtunut jonnekin.

Nyt ajattelin kuunnella hyvää musiikkia, juoda vähän lisää kahvia ja katsella kohta toosasta Gilmoren tyttöjä. Suloista toimettomuutta - huomenna jaksaa taas paahtaa.

En mä ketään tänne asumaan ottaisi, mutta...

Lähtökohtaisesti rakastan asua yksin.

Saa päättää aina itse mitä syö, mitä katsoo toosasta ja jos tuntuu salonkikelvottomalta, niin kukaan ei ole todistamassa pystytukkaa ja likaisia verkkareita. Saa possuilla mielin määrin, eikä kukaan ärsyynny siitä.

Mutta:

Kun asun yksin, kukaan ei käy minulle kaupassa tai apteekissa kun makaan sängyn pohjalla kuumeessa. Rikkinäiset vaatekaapinovet vielä kestän ja kaikki remonttia kaipaavat krempatkin, mutta en tuonne jäämyrskyhelvettiin sukeltamista kuumetokkuraisena. Eikä ole eka kerta.