maanantai 27. lokakuuta 2008

I'm No Angel

Ihme tapahtui, työprojekti hurahti vihdoin eteenpäin ja siitä innostuneena ripustin sänkyni jalkopäähän kartongin jossa lukee kissankokoisin kirjaimin:
"Tällä viikolla aion myydä tämän loppuun!"

Oli proggiksen eteneminen ajan jumalien johdatusta tai ei, tuli tämä kuin tilauksesta parin illan paniikkikohtausten jälkeen. Toistuvat itkupotkuraivarit nukkumaan mennessä eivät ole olleet järin miellyttäviä, kun unen saaminen on perustunut vain siihen hysterian aiheuttamaan voimattomuuteen. Perjantainen kohtaus vei jalat alta ja turrutti totaalisesti, mutta vielä pystyin päättämään sen, ettei nyt ole aikaa romahtaa.

Sankari tuntui eilen illalla ensimmäistä kertaa ihmiseltä eikä satuprinssiltä, ja vaikkei pilvihöttö varsinaisesti rakoillutkaan, sai suhde mukaansa aspekteja siitä arkitodellisuudesta. Aina ei ole fantastista ja se kuuluu tähän myös - toisaalta tämän kokonaisvaltaisen euforian rinnalla yhden illan molemminpuolinen kevyt vittuilu ei merkitse mitään.

Ei kommentteja: