Tilinpäätös

Doriannan tarina päättyi seinään reilu vuosi sitten. Kirjoitusinspiraatiota oli vaikea löytää: alter egon elämänpiiri kun oli lähinnä keskittynyt sinkkusekoiluvuodatuksiin, jotka oli kirjoitettu enimmäkseen päissään tai darrassa. Suhteellisen tasaista parisuhde-opiskeu-työ -elämänvaihetta oli vaikea enää kirjoittaa mielenkiintoisesti.

Luin koko blogin läpi tänä iltana ja päätin kuitenkin kirjoittaa pienen tilinpäätöksen.

- Dorianna ja Sankari ovat edelleen onnellisesti yhdessä
- D on onnistunut laihduttamaan viimeisen kahden vuoden aikana lähestulkoon 20kg ylipainosta normaalipainoon
- Gin Tonicit jäivät historiaan ja tämän blogin sivuille ja räkäkännäys myös
- Opiskelut ovat viittä vaille pulkassa, mielenkiintoisia freelancer-hommia omalla alalla on riittänyt . Edelleen osa-aikaurpona samassa paikassa Vakkarien kanssa.
- Asiat kaikinpuolin hyvin, ennen kaikkea rauhallisesti. Hakkaan silti toisinaan pianoa raivoisalla antaumuksella, itken rantaviivan kauneutta ja nostalgisoin vanhoja päiväkirjoja ja kuuntelen pateettisia biisejä repeatillä.


Tämä lause tarttui blogista matkaan;
"En halua, että minulle ollaan velkaa mutten myöskään olla minkäänlaisessa velassa."

Näillä mennään.

We love you, just the way you are, if you're perfect

Oikeasti.

Haluaisin käydä heittämässä tämän vitun läppärin lähimpään helvetin vesisaaviin. SkypeMeseChatChatChatEmail, olethan koko ajan tavoitettavissa ja käytettävissämme??? Pikaista vastausta odotellen, asap, ystävällisin terveisin...

Nyt sain vielä nootin yhdestä laiminlyönnistäni ja itkettää vaan koko touhu. En osaa nostaa käsiäni pystyyn tarpeeksi ajoissa ja sanoa "nyt en yksinkertaisesti ehdi" vaan uin sitten siinä paskameressä, johon on päästy juosten kusemalla monta pikkuduunia.

Nyt hiilaritainnutus, itkuraivarit ja takaisin työn pariin.

Tiivistelmä, valitus & romanttinen loppukaneetti

Tiivistelmä:

- Sain juuri sen harjoittelupaikan mitä unelmoinkin.
- Joudun vaihtamaan leiriä ja hankkimaan Macin kyseisen duunin takia.
- Täysin tipaton kesti kolme viikkoa, kännitön jatkuu edelleen.
- Elän Sankarilassa päiväkausia putkeen ja kotona käyminen vain tyhmenee eksponentiaalisesti.

Valitus:

Vihaan huhtikuussa sitä, että raatamisen määrä vain lisääntyy ja lisääntyy ja tiedän sen loppuvan vasta syyskuussa - paitsi että harjoittelupestin takia oikeastaan vasta marraskuussa! Muut odottelevat kesälomaa 2009, itselläni on tähtäimessä joku heinäkuu 2020. Jos silloin onnistuisin olemaan vain yhdessä duunissa, jossa saisin röyhkeän kolmen viikon oikean loman. Siis sellaisen jonka aikana ei täytyisi tehdä mitään muutakaan työtä.

Liu'un putkessa vauhdilla eteenpäin ilman että joudun edes näkemään kamalasti vaivaa sen eteen. En osaa kieltäytyä pikkuduuneista, mutta nyt alkaa kädet loppua kesken, lasti kasaantua ja kamelin selkää painaa.

Kesä arveluttaa ja vituttaa jo valmiiksi, Sankari kun aikoo linnoittautua silloin ruhtinaalliselle lomalleen landelle, kun minä olen pedannut kesäkuukausiksi itselleni kolme enemmän tai vähemmän päällekkäistä työtä. On se kiva istua kotikoneella yksin leutoina kesäkuun iltoina niska limassa.

Romanttinen loppukaneetti:

Olen edelleen umpirakastunut. Se kyllä kantaa aika monen työuupumussuonsilmän ylitse.

Better

Tiptop, nyt se on ajaksi X ohitse. Dokaaminen nimittäin. Vedin sellaiset överikännit perjantaina, että poden darraa kolmatta päivää. Vaikka fyysiset oireet alkoivat helpottaa eilen illalla, on päänsisäinen morkkis vielä aika ruhtinaallinen.

Eikä se oikeastaan johdu siitä, että olisin tehnyt mitään erityisen typerää - Ronjan ja Sankarin mukaan puhelin mukavia ja olin muutenkin suhteellisen oma itseni. Paitsi aivan kaatokännissä. Kotiin päästyäni sammuin pariksi tunniksi ja syleiltyäni aamulla tunnin vessanpyttyä ennen töihin lähtöä oli niin alhainen olo, etten todellakaan halua kokea sitä nöyryyttä enää tällä vuosikymmenellä.

Aamulla meinasi muuttua itkuksi, kun nousin väärällä jalalla ja käsitimme Sankarin kanssa toisiamme enemmän tai vähemmän väärin. Äsken tunnin puhelimessa höpöteltyämme mieleltä vieri kiviröykkiöitä, kun tajusin miten vähän kinalla lopulta oli merkitystä, etenkin kun olemme molemmat aika lyhytvihaisia.

Ei tämä ole ikuista prinsessahattaraa, mutta itseasiassa yhteiseksi muovautuva arki tuntuu paljon enemmältä. Aidommalta. Omalta elämältä juuri sellaisena kuin haluan sitä elää.

Rähmää

Mitä tuo tuollainenkin on, että ensin tuppaa nättiä sunnuntaista kevätaurinkoa ja heti seuraavana aamuna rähmii lunta taivaan täydeltä? Olen ollut tässä viimeiset kolme kuukautta sillä kannalla, että jos ei kerran tullut jouluksi lunta niin jääköön tulematta kokonaan. Himoitsen jo nyt uusia luvattoman kalliita tennareita, mutta olen antanut itselleni luvan ostaa ne vasta lumien sulettua. En kuitenkaan malttaisi olla pitämättä niitä ja tuolla loskamössössä turmelisin ne kuitenkin jo ennen kesää.

Kesä. Mmmmmmmm.

Jyrsijä

Perjantai-illan tiskirättiolo. Kaikilla on varmasti bileet, hauskaa ja paras meininki mitä ikinä, juuri nyt kun minä kökin kotona. Tällä tunteella ei ole tietenkään mitään tarttumapintaa todellisuuteen, mutta kyllä se silti järsii mieltä terävähampaisen hamsterin tavoin.

Mutta! Huomenna töitä, sen jälkeen iltapalaveri. Ei auta.


Sqviik.

Mitäpä jos sä pelkäät turhaan

Olen ollut viime aikoina liian kiireinen ja hyväuninen päivitelläkseni kotioloissa blogia, joten on päässyt vähän unohtumaan koko Dorianna. Noh, pitänee vähän tässäkin taas rutinoitua.

Pelkään vähän rakentaneeni onneni hatarasti vain yhden ihmisen varaan. Suhteessa ei ole mitään kummempia ongelmia, pidän Sankarista edelleen yhtä paljon kuin ennenkin, syvemmin vain. Takaraivossa kuitenkin huutaa se ajatus siitä, että mitä jos se sankarilinnoitus romahtaisi yllättäen ja olisin aivan tyhjän päällä. Ajatuksen varjolla olen keksinyt itselleni kaikennäköistä aktiviteettia arjen perusrientojen päälle: ilmoittauduin täysin impulsiivisesti hetken mielijohteesta joogakurssille ja aloitin pänttäämisen viikkojen päästä olevaan tenttiin. Olen päässyt tänä vuonna suorittamisen noidankehästä irti, mutta nyt yritän päästä siihen takaisin saadakseni muutakin sisältöä elämään kuin parisuhteellisuuteni.

Miettiessäni asioita jotka tekivät minut ennen Sankaria onnelliseksi tulen lähinnä surulliseksi tai alan potea etovaa itseinhoa.