Fax Me Your Will

Universumi voisi lähettää jotain tolkkua ja elämäntotuuksia allekirjoittaneelle vaikka sähköpostitse.

Haen koko ajan jostain omaa rooliani, mielenrauhaa, rakkautakin tavallaan, mutta olen kaikelle niin saatanan herkkä tai sitten vastapainoisesti täysin välinpitämätön. En jaksa vakuutella siitä miten loistotyyppi osaan olla, mutta toisaalta se toppuuttelukin on väsyttävää. En halua olla kenenkään statussymboli, pelastus tai suojatti, mutten myöskään mikään riippakivi.

En halua, että minulle ollaan velkaa mutten myöskään olla minkäänlaisessa velassa.

Sininen enkeli

Loppukesän suuri työproduktio on ohitse ja nyt pitäisi aloittaa tavallinen arki päivätöissä ja viikon päästä raahautua luennoille. Tavallaan olen ihan innoissani, mutta syksyn aikataulu vaatinee kevyttä nenänvalkaisua ja keskimääräisesti pidempiä yöunia. En väitä etteivätkö paljasjalkaiset merenrantakävelyt oudossa seurassa viideltä aamulla olisi miellyttäviä, mutta päänsisäiset usvakaaokset hallitsevat hieman liikaa toimintaani.

Istuskelimme torstaina iltapalaverin jälkeen tiimin kanssa punavuorelaisessa baarissa, kun Sankari paukkasi täysin yllättäen paikalle. Yllätyksekseni kyseessä ei edes ollut mikään kavereiden kaljailta, vaan täysin yksinäisen satunnainen iltabisse. Pyysin Sankaria liittymään seuraan ja tilanteen oltua pari päivää aikaisemmin treffeillä hyvinkin kuivakka, oli kohtaaminen kaikessa suunnittelemattomuudessaan hyvinkin rento.

Muiden lähdettyä kotiin siirryimme kaksin Lostariin, jossa koin olevani tylsä, mielenkiinnoton ja epätrendikäs. Sankarin paikalle sattuneet lukuisat kaverit tenttasivat suhteestamme, eikä minulla ollut muita vaihtoehtoja kuin vaieta tietämättömyyteni mystiseen hymyyn. Tilanne kärjistyi lopulta siihen, että kaksin jäätyämme Sankari selitti miten pupupöksy onkaan ja pelkäävänsä olevansa minulle jotenkin tilivelvollinen. Eli jos nyt ottaisin kädestä kiinni, niin se olisi rinnastettavisa lupaukseen jostain elämää suuremmasta suhteesta. Otin sen käden käteeni ja sanoin rauhallisesti tämän olevan minulle vain pieni hetki, ei tulevaisuudensuunnitelma tai lupaus mistään.

Tyrmistys oli valtava, kun viimeisen kuukauden pakituksen jälkeen misteri yllättäen riemastui hieman kommentistani, vetäisi minut syliinsä ja antoi Hollywood-tyyppisen kielarin Lostarin baaritiskillä. Monttu auki tuijotin sitä silmiin, hautasin viimeisetkin toiveet tervehenkisestä ihmissuhteesta, mutta tietty tällaisena nautinnonhaluisena ääliönä päädyin leikkimään loppuillaksi sen kainalobarbia.

Eli Sankari teki sitoutumiskammosta tyylikkäästi taidetta, Dorianna teki itsestään hölmön ja molemmat saivat moninkertaisena sen mitä yhdeltä yöltä voi saada. Turha yrittääkään nähdä tällä mitään varteenotettavaa tulevaisuutta ja kyllä se korpeaakin kuin pientä oravaa.

Sitten pitäisi vain päättää palatako lähtöruutuun suoraan vai pelatako peli loppuun asti vaikka tietääkin jo hävinneensä.

Dark Knight

Eiliset deitit Sankarin kanssa olivat niin platoniset ja kaverilliset, että jopa lounastreffit mummoni kanssa ovat keskimäärin kuumempia. Leffan jälkeen menimme nätisti syömään ja erosimme eri takseille, se rutisti lyhyesti ja sanoi klassisen: "Soitetaan!" Ei puheita siitä, että jätetään homma tähän, muttei myöskään mitään sopimuksia seuraavasta tapaamisesta.

Päästyäni himaan toivoin, että olisi tuntunut edes vähän joltain. Todella onnelliselta tai vähän surulliselta siitä, etteivät asiat mennetkään putkeen. Epävarmuus on ehdottomasti inhottavinta - moni asia on natsannut tässä niin hyvin, mutta vaikuttaa pahasti siltä, että se tärkein on silti puuttunut.

Alun pitäisi olla sitä ihaninta pöljäilyä ja järjetöntä tunteenpaloa, ei tällaista junnaamista ja takapakkia. Mutta se on ainakin selvää, että minä en soita ensin enkä odota tältä jutulta enää tosissani mitään.

Bitch Of The Bitches

Oman moraalin rajat ovat jälleen sellaista purkkaa, jota pyörittää ja venyttää sormien välissä tylsyyttään, huvikseen ja nautinnokseen sen kummemmin kelaamatta.

Kaiken järjen mukaan tällä vauhdilla pitäisi oksettaa, itkettää, tuntua pahalta, hävettää tai saada aivan mielettömiä kiksejä, mutta elän edelleen vain sekunteja. Yksi hyvä, toinen huono. Eilistä ei morkkisteta, huomista ei ajatella. Sillä ei ole vaikutusta, en ole kenellekään muulle vastuussa kuin itselle. Kunhan muihin ei satu.

Eri versioita viime vuoden vyyhdistä eri ihmisille, pieneksi tiivistyviä piirejä joiden keskelle en halua sulkeutua, epätodellisen kauniita värivaloja mustuuttaan kiiltävässä tehdasmaisemassa, taskulämmintä viskiä kiviportailta, epäilyttävää kyykkyhyppelyä hysteerisen naurun säestyksellä, tuttuja taksikuskeja, maailman pyytettömin kiitos siitä millainen olen ja mitä olenkaan toisen maailmalle tehnyt.

Näillä univeloilla eletään uskomattomassa happolandiassa.

It's Too Late

Duunipaikan kemut osoittautuivat toissapäivänä aika villeiksi. Sankari oli kutsulistalla, joten jännitin sitä etukäteen ihan homona, emmehän olleet nähneet kunnolla pariin viikkoon. Jännitys osoittautui suhteellisen turhaksi, juttu lensi hyvin ja sain esiteltyä sille hyviä tyyppejä, jopa perheestäni lähtien.

Viiniä virtasi paljon ja juhlat jatkuivat vakkaribaarissa. Vaiheilin työporukan ja Sankarin seurueen välillä, ja päädyin lopulta jälkimmäisen pöytään. Yritin jotenkin suhtautua järkevästi kun Sankarin joku puolituttu, nelikymppinen känniääliöämmä, yritti täysin estottomasti iskeä sitä. Ei edes mitenkään hienovaraisesti vaan tyylillä: "Mä thuun nhyt ishtuu shun shyliin kun shä oot niin ihana." Lähdimme pistäytymään katsomassa yhtä keikkaa Sankarin kanssa, mutta se oli jälleen niin saatanan platonista. Keikan jälkeen lyhyt tilannetsekki kaatosateessa, se ei ole kuulemma ajatellut asiaa nyt ollenkaan ja on ihan neutraali kaikkea kohtaan. Ei siinä mitään, mutta mitä jos minä en jaksakaan olla koko ajan niin vitun neutraali ja odottaa? Argh. Hymyilin nätisti kuitenkin pepsodenttia ja nielin kitkerät ajatukseni.

Palattuamme vakkaribaariin kaulaani kapsahti itse känninen Terroristi, joka kajautti kovaan ääneen: "Dorianna, ihanaa että sä tulit takaisin!" Yritin vähän vaiennella misteriä, ja Sankari katsoi lähentelevää työkaveriani vähän kulmiaan kohotellen. Lopulta Terroristi kysyi Sankarin ollessa tiskillä pääseekö patjalle lattialleni nukkumaan, kun viimeinen juna oli juuri mennyt, "ellet meinaa ottaa tuota Sankaria mukaan". Siinähän nieleskelin ylpeyttäni, vanhoja tunteitani ja toiveitani ja totesin Sankarin lähtevän kotiinsa aikaisen aamun takia. Patjalle pääsee, mutta aikuisten oikeasti vain patjalle. Vähän ajan päästä Terroristi tuli perumaan varauksensa, koska tajusi itsekin sen järjettömyyden - kuten se itse sanoi, "liikaa jännitettä ja liikaa pelissä".

Lopulta pussailin Sankarin kanssa ulkona sateessa pikkutunneilla, josta se jatkoi kotiinsa taksilla ja minä siirryin muutaman sinnikkään kanssa illan kolmanteen baariin. Loppuilta meni tutun sedän kanssa terapioidessa. Vielä viime vuonna samoissa jatkobileissä tilitin sille (samassa pöydässä peräti) miten sen parisuhde on jotain mitä ihailen valtavasti - oli aika karua saada kuulla, että se oli jo siinä vaiheessa kutakuinkin ohitse.

Eilen oli päässä aika hassu olo, nyt on pakko skarpata ja ottaa iisisti viikonlopun duuunirumbaa varten.

Kun silmäni mä auki saan

Meinasin juuri tukehtua aamukahviini vilkaistessani jääkaapin ovea. Joku on runoillut oveen (siis niillä jääkaappirunomagneeteilla) aika suloisen viestin, mutta minulla ei ole aavistustakaan että KUKA ja MILLOIN. Se on voinut olla siinä puoli vuotta tai kaksi viikkoa, harvemmin kun tuijottelen ajatuksella sitä ovea. Eli en pahemmin voi kehrätä: "Hrrr, kirjoititko sä tuon tohon", koska vastaus voi hyvinkin olla epäluuloinen: "En?"

Tarkemmin ajateltuna se voi olla vain Sinatra tai Sankari.

Viesti päättyy vielä sanoihin:
"Luonasi olen."

Vielä kun tietäisi kuka olet.

Nuoruustango

Niin järjettömän vanha ja kulahtanut olo vaikka pitäsi elää sitä nuoruuden parasta kukoistusta ja hehkua glamouria ja glitteriä. Sukupuuttoon kuolevat ryhävalaatkin näyttävät hehkeämmiltä kuin minä nyt. Ei ihme, että Sankari kaulailee Naamakirjakuvissa vetävien rokkimimmien kanssa. Jopa Muori kommentoi eilen baarista lähtöä tehdessäni että "muru, sä näytät nyt ihan aikuiselta".

Eikä peili armahtanut tänään yhtään, edelleen yksi vitun uupunut ja nuhjuinen tursas.

EDIT

Tämmöinen.

I Shouldn't Stay Long

Tänään on sellainen päivä, että päätän tai teen sitten mitä tahansa niin kaikki tuntuu yhtälailla paskalta.

Kohtasin Sinatran baarissa toissailtana duunikinkereiden jälkeen pikkutunneilla. Olin jo teilannut deittiehdotuksen kerran, mutta päätin lopulta tavata misterin ihan välienselvittämismielessä. Vedin henkiset suojamuurit tiukasti ylle, mutta hetken vittuilun ja kiukuttelun jälkeen tutut silmät katsoivat kysyvän tiukasti omiani, ja hän totesi vain tyynesti: "Nyt loppui tuollainen. Sä et ole tuollainen oikeasti."

Kerroin sille lopulta uudesta Sankarista, joka ei osaa päättää mitä haluaa, ja jonka takia yritän olla jälleen fiksu, kiltti ja odottava kunnon tyttö. Sinatra ymmärsi, tsemppasi peräti, ja lähetti huolehtivaisen viestin kotiin päästyäni. Olin heikko, tietämätön ja ulalla, enkä nähnyt mitään syytä miksi olisin alkanut enää esittää jotain kaikkitietävää ja kypsää aikuista - eiköhän se jo tiedä tässä vaiheessa minkä kanssa on leikkinyt.

Miten voi olla sellaisen suolaisen eron maku koko ajan suussa vaikka ei ole missään vaiheessa edes sitoutunut kehenkään? Kuten olen ennenkin huomannut, emotionaalinen ja flegmaattinen itseinho lientyy helpoiten lietsomalla kivenkovaa kunnianhimoa; sisäänrakennettu menestymispaine tekee sen, että tunnemaailman ollessa liian hallitseva on pakko keksiä jotain suoritettavaa ja voitettavaa konkreettisen maailman puolelta.

Närästää tämä tilanne siihen malliin, että olen melko varma Sankarin teilaavan minut viikon kuluttua lopullisesti. Sitten voinkin jatkaa yksinäni rauhassa tätä suurta Miss Skepsis -showta ja rykäistä sen 36-tuntisen projektiduuniviikonlopun tavallisen työviikon päälle.