Pari viimeistä viikkoa ovat sosialisoineet hyvässä ja pahassa - intensiivisyyspuuskan jälkeen on ahdistavaa olla yksin kotona ilman että kaipaan koko ajan jotain. Vakkariseuraa, Sinatraa, töitä, siivottavaa sotkua, sitä perusolotilaa ennen tätä suhdetta. Tietty sitä voi iltapuhteikseen juoda pari lasia punkkua, katsoa hyvänmielen leffoja, tehdä kokovartalokuorinnan ja kasvonaamion, mutta ei se naamiokaan niitä otsassa seisovien kyrpien Alppeja peitä.
Sitä kun on koko elämänäsä ajan tehnyt tarkoittamattaan itsestään vanhempaa; sinne alkuun ja vanhaan on mahdotonta palata. Tässä olen minä, tällainen minä olen, tällaiseksi tullut ja tällaisista ihmisistä pidän. Tunnemaailma on toki edelleen monilta osin sekopääteinin tasoa, mutta viime aikojen tapahtumat ovat olleet sellaisia, että toivon ettei edes seitsemänkymppinen isoäitini ole joutunut kokemaan vastaavia.
Viime yönä en halunnut kirjoittaa tänne. Päiväkirjasta löytyi kuitenkin aamulla seuraava lause: "Muista kuitenkin huomenna, miten loukattu olit seisoessasi sen baarin lasiseinän toisella puolella sille yksinäsi vilkuttaen."
Mitä minulla tuohon olisi lisättävää.
sunnuntai 29. kesäkuuta 2008
torstai 26. kesäkuuta 2008
Little Miss Sunshine
Vapaapäivän pienet ilot:
-12h yöunet, keskeytymättä, yksin
-Lounas sen rakkaimman eksän kanssa, jonka kanssa voin edelleen jakaa vaikka mitä
-Pyöräreissu keskustaan
-Pyykit koneessa ja levyt aakkosissa
Mahtava maailma.
-12h yöunet, keskeytymättä, yksin
-Lounas sen rakkaimman eksän kanssa, jonka kanssa voin edelleen jakaa vaikka mitä
-Pyöräreissu keskustaan
-Pyykit koneessa ja levyt aakkosissa
Mahtava maailma.
keskiviikko 25. kesäkuuta 2008
Lomaromanssi
Eihän se viimeinen kerta ollut.
Speksithän ovat, että tällä mentaliteetilla tätä voi jatkua vain vajaa viikko, sitten minä häivyn pariksi viikoksi ja palattuani molemmilla on taas kehissä oma arki ja kuviot.
Eikä ole baaria tai kahvilaa tai lounasravintolaa, jossa ei törmäisi jommankumman tuttuihin. Naapureita luimin. Ignooraan lähikahvilan puolitutun myyjätytön virnistelyt. Vältän puhumista tiettyjen kanssa, ettei tarvitse kertoa viimeisimpiä kuulumisia. Nielen mukisematta kavereilta saadun perverssien suhteiden kuningattaren tittelin.
Vielä vähän aikaa niitä kauniita aamuhetkiä. Väsyttää vain tämä valvominen.
Speksithän ovat, että tällä mentaliteetilla tätä voi jatkua vain vajaa viikko, sitten minä häivyn pariksi viikoksi ja palattuani molemmilla on taas kehissä oma arki ja kuviot.
Eikä ole baaria tai kahvilaa tai lounasravintolaa, jossa ei törmäisi jommankumman tuttuihin. Naapureita luimin. Ignooraan lähikahvilan puolitutun myyjätytön virnistelyt. Vältän puhumista tiettyjen kanssa, ettei tarvitse kertoa viimeisimpiä kuulumisia. Nielen mukisematta kavereilta saadun perverssien suhteiden kuningattaren tittelin.
Vielä vähän aikaa niitä kauniita aamuhetkiä. Väsyttää vain tämä valvominen.
maanantai 23. kesäkuuta 2008
Hyviä perusteluja
Ja vitut.
Riepoo se, että olin taas aivan liian voipunut ja epäskarppi kaiken sen tunne- ja hormonivellomisen jäljiltä. Tokihan sillä on oikeus tehdä oman vapaan statuksensa puitteissa mitä ikinä haluaa - aivan kuten minullakin - mutta sitä tarvetta en viime viikon jälkeen tajua.
Kylmäkiskoista tuijottelua ikkunasta ulos, kaksi tuntia heikkoa unentapaista eikä aamulla ollut järin jumalainen olo. Tämä saattoi olla viimeinen kerta, tai sitten ei, tavallaan aika sama. Tilapäistä lohtua se on tähänkin asti kuitenkin ollut. Minä olin hölmö, otin turpiin ja selkään, you know the story. Konkretisoitui totuus ainakin hyvässä vaiheessa.
"Joihinkin juniin olen noussut ilman tietoa määränpäästä
joitakin matkoja tehdään ihan muista syistä
tehdään tuulen takia,
suolan maku iholla." -Jiri Kuronen-
Riepoo se, että olin taas aivan liian voipunut ja epäskarppi kaiken sen tunne- ja hormonivellomisen jäljiltä. Tokihan sillä on oikeus tehdä oman vapaan statuksensa puitteissa mitä ikinä haluaa - aivan kuten minullakin - mutta sitä tarvetta en viime viikon jälkeen tajua.
Kylmäkiskoista tuijottelua ikkunasta ulos, kaksi tuntia heikkoa unentapaista eikä aamulla ollut järin jumalainen olo. Tämä saattoi olla viimeinen kerta, tai sitten ei, tavallaan aika sama. Tilapäistä lohtua se on tähänkin asti kuitenkin ollut. Minä olin hölmö, otin turpiin ja selkään, you know the story. Konkretisoitui totuus ainakin hyvässä vaiheessa.
"Joihinkin juniin olen noussut ilman tietoa määränpäästä
joitakin matkoja tehdään ihan muista syistä
tehdään tuulen takia,
suolan maku iholla." -Jiri Kuronen-
perjantai 20. kesäkuuta 2008
Juhannus
Sinatra tuli tänne ja viipyi kaksi yötä ja tämän päivän.
Tässä on sellaista jännitystä ja intensiteettiä mukana, että on ollut vaikea saada mitään sanotuksi. Ensimmäisiä kertoja koskaan saan kuulla olevani jotenkin ujo ja hiljainen. On aivan ihana nukkua vieressä, maata sängyllä silmiin tuijotellen, rakastella, jutella ja katsoa toisen pelleilyä naureskellen, mutta totta helvetissä tässä tulee itselle sellainen Lolita-olo - varsinkin kun tietää sen morkkistavan sitä alituiseen. Pitäisi osata pitää itseään sinä oikeana, reiluna Doriannana, ei minään pikkunymfinä. Jos sekin pystyisi sitten siihen.
Se lähti landelle kalastelemaan, minä hakkasin pianoa vartin ja päätin sittenkin lähteä äidille grillin ja punaviinin ääreen. Helvetin voimaton ja samalla intensiivinen olo.
Tässä on sellaista jännitystä ja intensiteettiä mukana, että on ollut vaikea saada mitään sanotuksi. Ensimmäisiä kertoja koskaan saan kuulla olevani jotenkin ujo ja hiljainen. On aivan ihana nukkua vieressä, maata sängyllä silmiin tuijotellen, rakastella, jutella ja katsoa toisen pelleilyä naureskellen, mutta totta helvetissä tässä tulee itselle sellainen Lolita-olo - varsinkin kun tietää sen morkkistavan sitä alituiseen. Pitäisi osata pitää itseään sinä oikeana, reiluna Doriannana, ei minään pikkunymfinä. Jos sekin pystyisi sitten siihen.
Se lähti landelle kalastelemaan, minä hakkasin pianoa vartin ja päätin sittenkin lähteä äidille grillin ja punaviinin ääreen. Helvetin voimaton ja samalla intensiivinen olo.
tiistai 17. kesäkuuta 2008
Lack of imagination
Hei nyt yksi lobotomia tänne kiitos.
Juhannuksena voisin myös vetää kalsarikännit yksin kotona ja hajottaa loputkin uudet Ikea-huonekaluni.
Taitaa olla hyvä juttu palata huomenna töihin, jos kaksikin vapaapäivää aiheuttaa tällaisen hysterian.
Juhannuksena voisin myös vetää kalsarikännit yksin kotona ja hajottaa loputkin uudet Ikea-huonekaluni.
Taitaa olla hyvä juttu palata huomenna töihin, jos kaksikin vapaapäivää aiheuttaa tällaisen hysterian.
maanantai 16. kesäkuuta 2008
Stay Just A Little Bit More
"Neiti Gray, vietämmekö yön yhdessä?"
Näin kornin nätisti Sinatra pamautti tyrmistyttävän suoran kysymyksensä. Tähän asti kun omat tunneininäni on aina leimattu pikkutytön koomisiksi kännihöpöttelyiksi.
Totta helvetissä olin miettinyt sitä ja pitkään. Hortoilin vieraan pikkukaupungin katuja pitkin pikkutunneilla tavatakseni miehen ja saadakseni vastauksia aiheeseen, ja silti kyseinen kysymys typerrytti minut täysin. Ei järjen hiventä tai muistoakaan nokkelista vastauksista, joita olisin normaalisti viljellyt tai yrittänyt kääntää flirtiksi.
Koottuani itseni sain kuulla motiivit, varoitukset, varmistelut ja vaikka mitkä suojakeinot, että tietäisin mihin ryhdyn, ja ettei jäisi ikävä mieli tai paha olo. Henkinen hedonisti selätti järkiminäni kuten yleensäkin, mutta kyse ei ollut pelkästä fyysisestä nautinnohalusta. Jos joku mies tekee minulle henkisesti hyvää, niin se on Sinatra.
Se oli täyttä nautintoa kaikilla mahdollisilla tasoilla. Oli niin hyvä olla oma itsensä, niin pidetty. Aamulla kävellessäni kämpille eilisillä silmillä ja tukka takussa en tuntenut pienintäkään morkkiksen hiventä. Halusin vain pitää siitä viattomasta tunteesta kiinni edes vähän aikaa.
Tietty illalla kotiuduttuani se skeptinen järkiminä alkoi takoa faktoja päähäni. Miten ikinä voinkaan riittää tähän omana itsenäni? Urpoja deittailtuani tiedän kyllä, että tällaisissa kuviossa on helppo huijata itseään sopeutumalla siihen urpolle kelpaavaan roolin. Mutta nyt olen saanut olla täysin oma itseni, ja se on tuntunut oikealta.
Tietyssä mielessä tämä on sitä aivan samaa älytöntä hyppelyä ja pelleilyä kuin Naapurin ja Pelurinkin kanssa - sillä erolla, että nyt kyseessä on ihminen josta todella pidän, jota ihailen suuresti, ja arvostan pelottavan (liiankin) paljon.
Näin kornin nätisti Sinatra pamautti tyrmistyttävän suoran kysymyksensä. Tähän asti kun omat tunneininäni on aina leimattu pikkutytön koomisiksi kännihöpöttelyiksi.
Totta helvetissä olin miettinyt sitä ja pitkään. Hortoilin vieraan pikkukaupungin katuja pitkin pikkutunneilla tavatakseni miehen ja saadakseni vastauksia aiheeseen, ja silti kyseinen kysymys typerrytti minut täysin. Ei järjen hiventä tai muistoakaan nokkelista vastauksista, joita olisin normaalisti viljellyt tai yrittänyt kääntää flirtiksi.
Koottuani itseni sain kuulla motiivit, varoitukset, varmistelut ja vaikka mitkä suojakeinot, että tietäisin mihin ryhdyn, ja ettei jäisi ikävä mieli tai paha olo. Henkinen hedonisti selätti järkiminäni kuten yleensäkin, mutta kyse ei ollut pelkästä fyysisestä nautinnohalusta. Jos joku mies tekee minulle henkisesti hyvää, niin se on Sinatra.
Se oli täyttä nautintoa kaikilla mahdollisilla tasoilla. Oli niin hyvä olla oma itsensä, niin pidetty. Aamulla kävellessäni kämpille eilisillä silmillä ja tukka takussa en tuntenut pienintäkään morkkiksen hiventä. Halusin vain pitää siitä viattomasta tunteesta kiinni edes vähän aikaa.
Tietty illalla kotiuduttuani se skeptinen järkiminä alkoi takoa faktoja päähäni. Miten ikinä voinkaan riittää tähän omana itsenäni? Urpoja deittailtuani tiedän kyllä, että tällaisissa kuviossa on helppo huijata itseään sopeutumalla siihen urpolle kelpaavaan roolin. Mutta nyt olen saanut olla täysin oma itseni, ja se on tuntunut oikealta.
Tietyssä mielessä tämä on sitä aivan samaa älytöntä hyppelyä ja pelleilyä kuin Naapurin ja Pelurinkin kanssa - sillä erolla, että nyt kyseessä on ihminen josta todella pidän, jota ihailen suuresti, ja arvostan pelottavan (liiankin) paljon.
torstai 12. kesäkuuta 2008
Viva La Vida
DG: "Mä olen jotenkin niin väsynyt metsästämään mitään, ja se sauma parisuhteisiin on vaan heikko."
HM: "Sun sauma on tasan siinä, kun unohdat ne naimisissa olevat ja nelikymppiset."
IHANKO TOSI!
Oli mahtava ilta - vielä kun jaksaisi aamulla pyykätä ennen aamuvuoroa, niin löytyisi Provinssiakin varten puhtaat kuteen. Nyt vaan naurattaa ja hymyilyttää liikaa.
HM: "Sun sauma on tasan siinä, kun unohdat ne naimisissa olevat ja nelikymppiset."
IHANKO TOSI!
Oli mahtava ilta - vielä kun jaksaisi aamulla pyykätä ennen aamuvuoroa, niin löytyisi Provinssiakin varten puhtaat kuteen. Nyt vaan naurattaa ja hymyilyttää liikaa.
sunnuntai 8. kesäkuuta 2008
It's OK by me
Pihalla on taas yksi vitun villisafari. Vaikka lokkien kirkuminen olisi kuinka runollista tahansa, ei ole kiva törmätä aamulla kotiovensa edessä naapuritalon kymmenvuotiaaseen poikaan, joka itkee vuolaasti jouduttuaan lokkien jahtaamaksi. Siinä sitten talutin pojan rauhallisesti kotiinsa, vaikka olin itse kauhusta jäykkä ja huidoin toisella kädellä siipipariskuntaa kauemmas. Syke ehkä 200.
Parin illan takainen Terroristikohtaaminen myrskysi ja rytisi päässä pari päivää, mutta tyyntyi aika nopeasti. Vaikka ilta loppui holtittomiin tunnelmiin, meni se kuitenkin kokonaisuudessaan niin tyylikkäästi kuin mahdollista. Illan jälkeisinä työpäivinäkin kommunikointi on ollut helppoa, hyväntuulista ja luontevaa, ja se jos mikä on harvinaista.
Sinatra lähetti äsken tekstarin ja ilahdutti olemassaolollaan. Viesteily oli kokonaisuudessaan korrektiuden rajoilla, ja luettuani lähettämäni viestit uudestaan tajusin olevani aivan järkyttävä piiloperverssi. Mutta tämäkin menee vähän tämän hiekkalaatikkotyyppisen syyttelyn piikkiin, "no kun toi aloitti". Joku tässä turpiinsa ottaa, ja jos jotain sattuisi tapahtumaan, voin myöntää ettemme olisi toisillemme järin hyvää pr:ää.
Pidättäytyminen on arvostettava hyve.
Kuka ihme siihen pystyy?
Parin illan takainen Terroristikohtaaminen myrskysi ja rytisi päässä pari päivää, mutta tyyntyi aika nopeasti. Vaikka ilta loppui holtittomiin tunnelmiin, meni se kuitenkin kokonaisuudessaan niin tyylikkäästi kuin mahdollista. Illan jälkeisinä työpäivinäkin kommunikointi on ollut helppoa, hyväntuulista ja luontevaa, ja se jos mikä on harvinaista.
Sinatra lähetti äsken tekstarin ja ilahdutti olemassaolollaan. Viesteily oli kokonaisuudessaan korrektiuden rajoilla, ja luettuani lähettämäni viestit uudestaan tajusin olevani aivan järkyttävä piiloperverssi. Mutta tämäkin menee vähän tämän hiekkalaatikkotyyppisen syyttelyn piikkiin, "no kun toi aloitti". Joku tässä turpiinsa ottaa, ja jos jotain sattuisi tapahtumaan, voin myöntää ettemme olisi toisillemme järin hyvää pr:ää.
Pidättäytyminen on arvostettava hyve.
Kuka ihme siihen pystyy?
torstai 5. kesäkuuta 2008
Toivotko koskaan toisen omaa?
Kuten Sisko sanoi illan päätteeksi, "sä tiedät sen itsekin, toi on jo ohitse".
Niinpä, ja sehän tässä eniten sattuukin.
Terroristi saapui tänään Vakkariseurueesemme täysin varoittamatta ja yllättäen ja viihtyi poikkeuksellisesti useamman tunnin ja aivan tarpeeksi pitkään saadaakseen allekirjoittaneen täyden tunneshokin ja paskahalvauksen valtaan. Skarppasin ne tunnit edukseni, vittuilin edelleen hyväntahtoisesti nätti valokuvahymy huulilla, mutta yritin myös sitä lämmintä, henkilökohtaista tapaa lähestyä. "Mitä sulle oikeasti kuuluu?" Vastauksessa ei ollut sanaakaan siitä perheonnesta, ei vihjettäkään mistään merkittävästä. Mutta silti se ajatus loppusyksystä, siitä kaikesta hypoteettisesta kateudesta/vihasta/onnesta sen kuviota kohtaan on niin ylitsepääsemätön edelleen.
Senhän piti olla tavallaan ohi, tämän kaiken tunnepaatoksen: tänään itken silti täysin häpeämättä sitä syntymätöntä, kiharapäistä ääliötä, jonka olisin naiivisti halunnut itse synnyttää. Eikä tarvitse edes mainita sitä suhdetta, jonka olisin halunnut sen kanssa pidemmän kaavan mukaan käydä.
Mutta huomenna on kuitenkin aina uusi juustopatonki.
Niinpä, ja sehän tässä eniten sattuukin.
Terroristi saapui tänään Vakkariseurueesemme täysin varoittamatta ja yllättäen ja viihtyi poikkeuksellisesti useamman tunnin ja aivan tarpeeksi pitkään saadaakseen allekirjoittaneen täyden tunneshokin ja paskahalvauksen valtaan. Skarppasin ne tunnit edukseni, vittuilin edelleen hyväntahtoisesti nätti valokuvahymy huulilla, mutta yritin myös sitä lämmintä, henkilökohtaista tapaa lähestyä. "Mitä sulle oikeasti kuuluu?" Vastauksessa ei ollut sanaakaan siitä perheonnesta, ei vihjettäkään mistään merkittävästä. Mutta silti se ajatus loppusyksystä, siitä kaikesta hypoteettisesta kateudesta/vihasta/onnesta sen kuviota kohtaan on niin ylitsepääsemätön edelleen.
Senhän piti olla tavallaan ohi, tämän kaiken tunnepaatoksen: tänään itken silti täysin häpeämättä sitä syntymätöntä, kiharapäistä ääliötä, jonka olisin naiivisti halunnut itse synnyttää. Eikä tarvitse edes mainita sitä suhdetta, jonka olisin halunnut sen kanssa pidemmän kaavan mukaan käydä.
Mutta huomenna on kuitenkin aina uusi juustopatonki.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
